perjantai 29. tammikuuta 2016

Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa



Kirjoittaja: Magdalena Hai
Kustantaja: Karisto
Julkaistu: 2012
Sivuja: 178
★★★☆☆

Risingshadown kuvaus:
"Umbrovian prinsessa Gigin perhe on paennut vallankumousta halki Euroopan kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Vallankaappaajat eivät kuitenkaan luovuta: perheen asuntoon heitetään pommi, ja kuningatar ja Gigin kolme siskoa siepataan. Pelastusoperaatiosta sukeutuu Gigille ja hänen parhaalle ystävälleen katupoika Henrylle hurja ja vaarallinen seikkailu, täynnä ihmissusia, merirosvoja, salakuljettajia ja mielikuvituksellisia koneita.

Kerjäläisprinsessan maailma on omintakeinen ja kiehtovan aistivoimaisesti kuvattu. Teos on steampunkia, vaihtoehtoista historiaa, joka herkuttelee 1800-luvun keksinnöillä ja ajankuvalla. Magdalena Hain huima seikkailuromaani tuo tämän maailmalla suositun kirjallisuudenlajin suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Teos aloittaa Gigin ja Henryn vaiheista kertovan trilogian."

Päätin aloittaa lasten- ja nuortenkirjakauden, sillä olen saanut tarpeeksi eriarvoisuudesta, sorrosta, väkivallasta ja kaikesta muusta mitä äidinkielen kursseille lukemani kirjat ovat sisältäneet. Kaikki se pohdiskelu kävi vain liian rankaksi, eikä minulla ole etenkään nyt aikaa huolehtia fiktiivisten hahmojen tuskista, kun koeviikko ja sen jälkeen lukuloma alkavat. Kerjäläisprinsessa sai kunnian aloittaa tämän uuden kauden ja korkata joululahjaksi saamani lukupäiväkirjan.

Aloin lukemaan tätä kirjaa jo silloin kun se ilmestyi, mutta jotenkin se vaan jäi kesken, mutta nyt se jälleen tarttui mukaani kirjastosta. Steampunk-maailmaan sijoittuvat kirjat ovat melkoinen harvinaisuus Suomen kirjamarkkinoilla, ja siksi tämä olikin virkistävää luettavaa. Aluksi olin hieman epäileväinen kirjan sisällöstä, sillä tarinan sivuja on vain 178 ja loput ovat selityksiä kirjan maailmasta. Kirja kuitenkin pääsi yllättämään, sillä se sai ahdettua sisäänsä kaikkea mitä hyvältä kirjata odotan: kuvailua, selityksiä maailmasta, historiaa, mielenkiintoisia hahmoja ja paljon käänteitä, jotka eivät kuitenkaan ole tönkköjä. Yleensä lyhyistä kirjoista jää uupumaan jotain, mutta tämä kirja oli oikea kerronnallinen tilaihme.

Kirjassa pidin kaikkein eniten sen hahmoista, vaikka Gigi ja Henry eivät olleet suosikkejani he olivat silti hyvät päähenkilöt. Gigi on kuninkaallisen perheen tytär, joka on ei miellä itseään prinsessaksi, sillä hän ei muista paljoakaan ajastaan palatsissa. Hän on hyvin sopeutunut Alhaistoon ja saanut sieltä ystävänkin, Henryn, joka ei osaa lukea tai kirjoittaa, mutta pitää silti tarinoista. Gigin ja Henryn välillä on toimiva dynamiikka, vaikka välillä heidän vastakohtaisuutensa pistää silmään. Näistä kahdesta pidin Henryä järkevämpänä, sillä hänellä oli oikea kadunkasvatin epäilevä asenne kaikkeen, mutta Gigi taas oli välillä liian naiivi, sillä hän on mm. kertonut Henrylle olevansa maanpaossa oleva prinsessa ja luottaa liikaa ihmissusiin.

Suosikeiksi kirjassa nousivat sivuhahmot, etenkin kunigatar Sofia. Vaikka sivuhahmot saivat yllättävän paljon näkyvyyttä sivumäärään nähden olisin halunnut lukea heistä lisää, etenkin kuningasperheestä. Umbrovian prinsessat osaavat muutakin kuin ommella ja niiailla, heissä on myös äitinsä tulisuutta. Muillakin sivuhahmoilla oli oikea luonne eivätkä he olleet mitään väkisin väännettyjä erikoisia hahmoja, kuten nuorten kirjoissa joskus on.

Kirja oli mukavan nopeatempoinen, niin että lapsten mielenkiinto pysyy yllä, mutta ei liian nopea vanhemmallekkin lukijalle.

Tämä oli oli kaikin puolin hyvä kirja, jopa jännittävä välillä. Toki kaipasin tähän lisää syvyyttä ja kuvailuja, mutta koska tämä on lasten- ja nuortenkirja se tulee myös nähdä sellaisena. Kuitenkin kun kirjan maailmasta annetaan paljon kiinnostavia vihjeitä esim. ihmissusiin ja kuningattaren sukuun liittyen olisin halunnut kuulla niistä enemmän. Kerjäläisprinsessa ei ole kuitenkaan kohderyhmäänsä vangittu, vaan sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Saatan tarttua jatko-osaan melko pian, sillä se löytyy omasta hyllystä.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Laura Gustafsson: Anomalia



Kirjoittaja: Laura Gustafsson
Kustantaja: Into
Julkaistu: 2013
Sivuja: 242
★★★★★

"´Suurin on rakkaus. Mutta sitä ennen loppuvat sanat.´

Anomalia on henkipattojen romaani. Kostonäytelmä, julistu, frassi ja fysiologinen draama, jossa miltei kukaan ei pelastu. Yksi lapsi kuolee, toinen saa syntyä. Aika ja paikka muuttuvat, mutta ihminen, eläin ja elämä pysyvät samana. Kirja on kylmäävä matka ihmiseläimen sieluun.

Rakas lentoemäntä, en halua moralisoida sinua. Annoit lapsellesi elämän.
Kamala, sinä suden ottotytär, sudeksi kasvanut. En minäkään viihdy ihmisen nahoissa. Vastaan kyllä, jos ulvot.
Baby P, en löydä yhtään lohdullista sanaa."


Minäkään en meinaa löytää sanoja, ei lohdullisia vaan sellaisia, joilla saisin selitettyä tuntemani inhon ja innostuksen sekaisen tunnemyrskyn, ja siksi tästä bloggaamiseen meni niin kauan. Laura Gustafsson on yksi lempikirjalijoistani, aiemmin lukemani Huorasatu sai minussa aikaan tunne- ja ajatusryöpyn, jonka sulatteluun meni ja menee vielä pitkään. Nyt kävi samoin Anomalian kanssa. Joku voisi sanoa Gustafssonin kirjoja sillisalaatiksi, sillä niissä otetaan kantaa moneen asiaan ja aineksia on monia, mutta minusta Gustafsson hallitsee hyvin kokonaisuuksiaan ja aiheiden moninaisuus antaa vähän kaikenlaisille lukijoille jotakin mielenkiintoista ja tarttumapintaa uusiin aiheisiin. Anomaliassa otetaan kantaa lasten oikeuksiin ja myös ihmisen suhteesta luontoon, mutta sivussa käsitellään myös lihansyöntiä, uskontoa ja paljon muuta.

Kirja koostuu seitsemästä osasta, joista on kirje "Ludvig Wittgensteiniltä", yksi saarna (Vauvaevankeliumi) ja viisi juonta eteneenpäin vievää osaa joissa päähenkilöinä ovat vahinkolasta odottava lentoemäntä, susilapset Amala ja Kamala sekä Baby P:ksi kutsutun Peterin, kaltoin kohdellun ja kuoliaaksi kidutetun lapsen äiti. Lentoemännän ja Baby P:n äidin osiot käsittelevät laspsia, niiden syntymää, elämää, kohtelua ja kuolemaa, kun taas Amalan ja Kamalan osiot koskevat luonnon ja ihmisyyden välisiä suhteita ja ristiriitoja.

Huorasadussa Gustafsson käytti hyväkseen mytologiaa ja uskontoja, mutta Anomaliassa henkilöt ovat oikeasti eläneitä ihmisiä, joista ymmärtää paremmin, jos heistä on kuullut aiemmin. Jos Amala, Kamala ja Baby P eivät ole ennestään tuttuja, kannattaa lukea ensiksi viimeisellä sivulla olevat kiitokset ja selitykset. Tietenkään kirja ei kerro näiden henkilöiden oikeita tarinoita vaan heidän kohtalonsa ovat lähtökohtina Gustafssonin omille spekulaatioille.

Lentoemännän tarina ei minua juuri hetkauttanut ja Baby P:n tarinaa oli inhottava lukea, mutta ehdottomaksi suosikiksi tässä kirjassa nuosivat susilapset Amala ja Kamala. He saivat minut pohtimaan ihmisyyttä, etenkin sitä onko oikein yrittää väkisin pakottaa biologinen ihminen muuttumaan ihmiseksi, mikä tekee ihmisestä ihmisen ja onko tämä ihmisyys niin hienoa että siihen pitää pyrkiä vai onko se vain meidän omaa ihmisluuloamme. Myös se olisiko ollut oikein pitää susilapset lemmikkeinä ja antaa heidän elää omanlaistaan elämää askarrutti, olivathan he sentään ihmisiä. Hankalaa tämä ihmisyys.

Myös luonnollisuus, siis ihmisen kulttuurillinen luonnollisuus, kyseenalaistetaan. Pastori Singh, tyttöjen löytäjä ja kasvattaja kauhistelee monet kerrat, kuinka on "luonnotonta" kun tytöt kulkevat ilman vaatteita tai tekevät tarpeensa pihalle. Luonnollisuus-sana on vääristynyt. Vaikka kirjan loppupuolella Kamala osaa jo puhua, kävellä ja käyttäytyä ihmismäisesti hän ei ole siltikään täysin ihminen. Hänen vähistä puheistaan käy ilmi, kuinka hän edelleenkin on osa luontoa ja kertoo kuinka metsässä on hyvä elää.

Siinä missä Amalan ja Kamalan tarinat olivat minusta suloisia ja liikkuttavia, Baby P:n tarina oli kuvottava. En halunnut lukea sitä, mutta en voinut jättää keskenkään. Vaati suoranaisia valmiteluja ennen kuin sitä alkoi lukemaan, en lukenut sitä iltaisin, etteivät tapahtumat tulisi uniini ja yritin varata mahdollisimman paljon aikaa, jotta saisin luettua sen kerralla. Vähän kuin laastarin repäisy. Valitettavsti se ei onnistunut ja Baby P:n kohdat saivat lukemiseeni monen päivän taukoja.

Kaikkein eniten minua inhotti Baby P:n äiti, vaikka hänen poikaystävänsä ja tämän veli  olivat pikkupojan kiduttajat. Äiti oli ihan h*lvetin itsekäs, ei puhunut mistään muusta kuin itsestään ja antoi poikakaverinsa tehdä mitä vaan, jotta hän ei jäisi yksin. Hän puhui kuin tuo kaikki olisi aivan normaalia ja kaikki muut vain olisivat häntä vastaan. Myös sosiaalityöntekijöiden sokeus (turtumus?) oli oksettavaa luettavaa, kaikenlaiset tekosyyt menivät läpi, ja jos eivät mene niin vika on jossain muualla.

"En kuitenkaan mikään hirviö ole vaan olosuhteiden uhri. Mulla on viranomaisten allekirjoittamat paperit, joissa sanotaan, että olen täydellinen äiti."
S.184

Raivostuttava akka.

Tämä oli kaiken kaikkiaan (taas) ajatuksiaherättävä kirja. Siihen sopii tarttua, jos on kiinnostunut luonnon ja ihmisen suhteesta, tai lasten kohtelusta, mutta on siinä paljon muutakin. Hirveän herkille lukijoille en suosittele tätä, sillä tämän kirjan jutut jäävät askarruttamaan vielä pitkäksi aikaa, mutta jos tahtoo ajattelemisen aihetta (tai esseeseen sopivan kirjan) suosittelen. Vielä lopuksi pieni lukunäyte, sillä sisäkannen pätkä ei ole minusta paras mahdollinen.

"Käsien venyttely rentouttaa Kamalan sormien nivelet. Hän saa otteen vesilasista, onnistuupa lähes ristimään sormensakin. Joseph kehuu Kamalaa vuolaasti. Pian tyttö keksii uutta käyttöä käsilleen. Joseph löytää tytön koskettelemassa itseään lannevaatteen alta. Tyrmistykseltään hän ei pysty puhumaan, heittää vain päällystakkinsa Kamalan päälle.

´Tästä en kirjoita päiväkirjaani halaistua sanaa.´

Sen sijaan hän kirjoittaa Kamalan nauttivan muiden uutuuksien muassa siitä, että saa kuumalla ilmalla löyhytellä itseään viuhkalla."
S.105

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Riina Katajavuori: Wenla Männistö



Kirjoittaja: Riina Katajavuori
Kustantaja: Tammi
Julkaistu:2014
Sivuja: 268
★☆☆☆☆


"Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaani on pantu tehosekoittimeen ja siirretty nykypäivään. Tällä kertaa puheenvuoron saavat ennen kaikkea naiset, heidän halunsa ja unelmansa. Miten ihana on Wenla Männistö, jota kaikki sällit fanittavat? Tai millainen on hänen käytännöllinen mutta salaperäinen äitinsä, kumpulalainen kätilö Marja Männistö?

Oman äänensä saavat myös veljesparven äiti Alli Jukola, joka pohdiskelee mennyttä pilvenlongalta käsin, suorapuheinen ja häpeämätön pesijä Kajsa Rajamäki sekä enkeleihin uskova Ansku Seunala. Ja huonomaineiset Jukolan jolpit vain heittävät löysää läppää television sotasarjojen äärellä."

Wenla Männistö kertoo uudelleen Seitsemän veljeksen tarinan, joka on suomalaisen kirjallisuuden kulmakiviä. Kun Seitsemän veljestä julkaistiin se sai paljon kuraa niskaansa, eikä sen katsottu edustavan suomalaisuutta, mutta nyt sitä ylistetään realistisuudestaan ja kielestään. Odotin Wenlan näkökulmasta kerrotun tarinan olevan erilainen, enemmän ironinen kuten Penelopeia. Ajattelin Wenlan olevan älykäs ja odotin uudenlaisia tulkintoja veljeksistä, kuten Penelope teki Odysseuksesta ja antiikin sankareista. Mutta ei, Wenlassa ja Penelopessa ei ollut mitään yhteistä, paitsi että he ovat alunperin sivuhahmoja, jotka on nostettu päähenkilöiksi.

Kirja toi veljesten tarinan nykypäivään niin juonen kuin kielenkin avulla. Kirja on kirjoitettu samoin kuin alkuperäisteos kerronta eli vuoropuheluna tai pitkinä kertovina puheenvuoroina, välillä suluissa on hahmojen regointia ja tekemisiä kuten näytelmissä. Yksi kirjan kamalampia asioita oli kieli, en yhtään ihmettele miksi Seitsemää veljestä inhottiin  aikanaan, jos heidän korvaansa kirjan kieli oli yhtä kamalaa kuin Wenla Männistön kieli minulle. Se slangi ja sanojen väännökset olivat kamalia, teki mieli kiljua. Puhuvatko ihmiset oikeasti noin? En ainakaan ole kuullut, onneksi.

Toinen kamaluus kirjassa oli Wenla, odotin hänen olevan fiksu tyttö, jota seitsemän renttua piirittä, joten järkytykseni oli suuri kun huomasin millainen hän todella on. Pimpero, pillu, pimpsa, mikään muu ei liiku Wenlan päässä kuin seksi ja alapääilmauksia kuullaan paljon. Hän oli kamala kana. Ja se miten hän puhui äidilleen oli törkeää ja mielestäni epärealistista, ei kukaan ole niin kiinnostunut vanhempiensa seksielämästä!
"WENLA. Eiks sun tee mieli. Mulqvistii, munaa, aah. Tulisammiota! (Elämöi, tempautuu.) Sammuta mun roihu. Tule palomies. piipaapiipaa.
--
WENLA. Ettei vaan paikat homehdu ja mätäne."

Toisaalta onneksi Wenlan kiinnostus alapääasioita kohtaan suuntautui kirjan loppupuolella johonkin järkevään, johon halusin saada vastauksen siihen kysymykseen, joka on mietityttänyt lukijoita jo alkuperäisteoksen ajoista: kuka on Wenlan isä. Seitsemässä veljeksessä asiaa ei käsitellä, mutta koska Wenlan isättömyys on iso osa hänen elämäänsä oli järkevää paneutua siihenkin. Vaikkei se kovin ruusuista ollut.

Kirjassa oli myös pari kiinnostavaa hahmoa, kuten Kajsa Rajamäki, joka työskentelee pesijänä. Työnsä kautta Kajsa tapaa kaikenlaisia kulkijoita, mutta Kajsa itsekään ei ole mikään tavallinen tallukka. Kajsan lisäksi pidin myös Anskusta, joka on yliluonnolliseen uskova höpösö haaveilia, hän toi vaihtelua Wenlan pillumietelmiin.

Tulipahan tällainen luettua, vielä pitäisi tästä joku koulutyö tehdä. En oikein tiedä kuka tästä kirjasta pitäisi, en tarkoita että tämä olisi surkea kirja vaan tämä jakaa lukijat epämääräisesti kahtia, toiset pitävät toiset eivät, mutta yhdistäviä piirteitä ryhmien sisällä ei ole. Tämä kirja on todellakin makuasia. Minulle tämä kirja ei kolahtanut, odotukseni olivat niin korkeat.

perjantai 1. tammikuuta 2016

J.R. Ward: Varjot



Kirjoittaja: J.R. Ward
Kustantaja: Basam books
Julkaist: 2015
Sivuja: 656
♥♥♥♥♡

Mustan tikarin veljeskunta -sarjan 13. osa!

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrotodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukko.

Kun Trez oli vasta lapsi, hänen vanhempansa myivät hänet s'Hisben kuningattarelle seksiorjaksi. Trez pakeni ja päätyi New Yorkin Caldwelliin sutenööriksi. Ainoa ihminen, johon hän tuntee voivansa luottaa on hänen veljensä iAm.

iAm on aina yrittänyt suojella veljeään itsetuholta, mutta heikoin tuloksin. Kun Trez tapaa Selenan, hänen elämänsä näyttää vihdoin kulkevan oikeaan suuntaan, mutta onnen tiellä on suuria esteitä. Trezin kuningattarelle vannoma vala on aika panna täytäntöön - hänen on antauduttava kuningattaren tyttärelle, eikä pakotietä tai neuvotteluvaraa ole.

Trezin on valittava, seuraako hän sydäntään vai alistuuko muiden hänelle määräämään kohtaloon. Yllättävä tradegia kuitenkin sekoittaa kaiken, ja iAm on valmis äärimmäiseen uhraukseen rakkaudesta veljeensä.

Tätä sarjaa ei voi arvostella kuin sydämmillä. Tämän kirjan lukemisessa ei kestänyt sen takia kauan, että se olisi ollut huono vaan halusin lukea sen rauhassa, joten luin puolet syyslomalla ja puolet joululomalla. Trezin ja iAmin tarina oli raikas tuulahdus BDB-sarjaan, heidän tarinansa oli erilainen varjojen erilaisen kulttuurin vuoksi ja juuri varjojen maailma toi raikkautta sarjaan. Juoni on sama kuin aikaisemminkin uros ja naaras löytävät toisensa, uroksen (ja myös naaraan) ongelmat varjostavat suhdetta, välttelyä, tutustumista ja rakastumista. Ja loppu on aivan erilainen kuin muissa kirjoissa, sekin oli uutta joskaan ei toivottua sellaista.

Trezin ja Selenan suhde eteni mukavasti, vaikka kyseessä oli salamaromanssi kuten BDB-kirjoissa yleensä, he saivat rauhassa tutustua toisiinsa ja käydä treffeillä. Olisikin ollut liian julmaa että varjojen uhkavaatimusten ja Selenan sairauden lisäksi olisi tullut lisäongelmia. Selena oli erilainen valittu, rohkeampi ja aloitteenkaampi kuin sisarensa, tämä taitaa johtua ehros-koulutuksesta ja sairauden tuomasta "elämme vain kerran" -asenteesta. Trez taas oli ihan ok hahmo,  mutta koko kirjan ajan hän kärsi jonkinlaisesta maanis-depressiivisyydestä, kun hän oli hyvällä tuulella, vitsaili ja ylisti Selenaa hän oli ihana, mutta kun Selena oli poissa demonit pääsivät valloilleen ja angstaus alkoi. Toki hänellä on aihetta murehtiakin, mutta kontrasti mielentilojen väilillä oli suuri. Trez saa kuitenkin söpöyspisteitä korkeanpaikankammosta.

Kirjan parasta anti (taas kerran) olivat sivuhahmojen osuudet. Minä rakastuin s'Exiin jo ensi lukemalta ja halusin lukea hänestä lisää. Hänen roolinsa varjojen maailmassa on niin kiinnostava, puhumattakaan hänen luonteestaan, hän on samaan aikaan vapautta kaipaava, mutta myös perinteitä ja (narttu)kuningatarta kunnioittava uros. Veljeskuntalaiset ovat tähän mennessä haistattaneet pitkät perinteille yksi toisensa jälkeen, joten s'Exin perinteiden vaaliminen antoi hänelle syvyyttä ja omaperäisyyttä. Tosin alussa minun oli vaikea niellä se kuinka paljon hän perinteitä on valmis kunnioittamaan.

Varjojen maailma oli muutenkin kiinnostava, sitä esiteltiin tarkemmin kuin symphathien maailmaa ja toivonkin että siitä kuullaan vielä vaikkapa s'Exin oman kirjan merkeissä.

s'Ex ei ollut ainoa varjo Trezin lisäksi, joka pääsi ääneen myös iAm sai oman tarinansa maichenin kanssa. Minusta iAmin ja maichenin juttu oli vähän hätiköity, minusta se olisi tarvinnut enemmän pohjustusta,  mutta kohtalo on nopea käänteissään.

Sivuhahmot eivät loppuneet vielä siihen vaan myös Rhage, Assail, Xcor ja Layla seikkailivat omia polkujaan kirjassa. En olisi kuvitellut Rhagea tässä kirjassa näin isoon osaan enkä hänen samaistumistaan Treziin, vaikka jälkeenpäin se tuntuu erittäin järkevältä. Hänen kohtansa pohjustivat seuraavaa kirjaa, joka palaa hänen ja Maryn tarinaan. Pohjustus ei oikein antanut vinkkiä mitä tuleman pitää, mutta Ward on vihjannut adoptioaikeista. He eivät kuitenkaan ole ainoita joilla on ongelmia lasten kanssa, Xcor tapailee Laylaa odottaen milloin lunastaa osansa sopimuksesta, mutta hän sanoo naaraan raskauden olevan syy miksei tee sitä. Layla on ihana naaras ja selvästi kasvanut tarinan aikana, muutoinkin kuin vatsasta. Hänen ja Xcorin kohtaamisissa oli ihanaa jännitettä, joka toivottavasti ei lopullisesti räjähtänyt käsiin näiden erimielisyyksien takia.

Myös Assail pyöri kuvioissa mukana, mikä ei kiinnostanut minua tippaakaan. Toivottavasti hän jää nyt taka-alalle.

Ai niin, olihan vielä Paradise, Abalonen tytär, nuori aristokraattinaaras, joka pyristelee glymeran vaatimuksia vastaan pyrkimällä veljeskunnan koulutusohjelmaan. Ei liene elämää suurempi spoileri että hän pääsee sinne, sillä siitä kuullaan Blood Kiss (suom. Veren suudelma) -nimisessä kirjassa, joka on Black Dagger Legacy -sarjan avausosa. Suomeksi sen tulisi olla kauppojen hyllyillä maaliskuussa. Paradise vaikutti muuten lupaavalta hahmolta, mutten voi sietää hänen nimeään :-D Abalone, ymmärrämme että tyttäresi on sinulle uniikki lumihiutale, mutta oikeasti jotain rajaa.

Ainoa miinus, jonka annnan (Assailin lisäksi) johtuu surkeasta käännöksestä, sillä kirjoitusvirheitä oli niin paljon. Lisäksi synninsyöjä oli muutamassa kohtaa synninsuoja  se vaihtui jossain kohtaa, mutta virheellinenkin termi mainittiin aika usein. Siksi en antanut viittä tähteä, vaikka tarina sen arvoinen olikin.

Tämä kirja oli parasta BDB:tä pitkään aikaan, ovat aiemmatkin kirjat olleet hyviä mutta tässä tuli juuri sellainen tietty fiilis, jota viiden ensimmäisen kirjan kohdalla koin (ja myös parissa muussa siinä välissä). Varjot sai minut nauramaan, jännittymään ja lopussa itkemään.