Riina Katajavuori: Wenla Männistö

Kirjoittaja: Riina Katajavuori

Kustantaja: Tammi

Julkaistu:2014

Sivuja: 268

★☆☆☆☆

"Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaani on pantu tehosekoittimeen ja siirretty nykypäivään. Tällä kertaa puheenvuoron saavat ennen kaikkea naiset, heidän halunsa ja unelmansa. Miten ihana on Wenla Männistö, jota kaikki sällit fanittavat? Tai millainen on hänen käytännöllinen mutta salaperäinen äitinsä, kumpulalainen kätilö Marja Männistö?

Oman äänensä saavat myös veljesparven äiti Alli Jukola, joka pohdiskelee mennyttä pilvenlongalta käsin, suorapuheinen ja häpeämätön pesijä Kajsa Rajamäki sekä enkeleihin uskova Ansku Seunala. Ja huonomaineiset Jukolan jolpit vain heittävät löysää läppää television sotasarjojen äärellä."

Wenla Männistö kertoo uudelleen Seitsemän veljeksen tarinan, joka on suomalaisen kirjallisuuden kulmakiviä. Kun Seitsemän veljestä julkaistiin se sai paljon kuraa niskaansa, eikä sen katsottu edustavan suomalaisuutta, mutta nyt sitä ylistetään realistisuudestaan ja kielestään. Odotin Wenlan näkökulmasta kerrotun tarinan olevan erilainen, enemmän ironinen kuten Penelopeia. Ajattelin Wenlan olevan älykäs ja odotin uudenlaisia tulkintoja veljeksistä, kuten Penelope teki Odysseuksesta ja antiikin sankareista. Mutta ei, Wenlassa ja Penelopessa ei ollut mitään yhteistä, paitsi että he ovat alunperin sivuhahmoja, jotka on nostettu päähenkilöiksi.

Kirja toi veljesten tarinan nykypäivään niin juonen kuin kielenkin avulla. Kirja on kirjoitettu samoin kuin alkuperäisteos kerronta eli vuoropuheluna tai pitkinä kertovina puheenvuoroina, välillä suluissa on hahmojen regointia ja tekemisiä kuten näytelmissä. Yksi kirjan kamalampia asioita oli kieli, en yhtään ihmettele miksi Seitsemää veljestä inhottiin  aikanaan, jos heidän korvaansa kirjan kieli oli yhtä kamalaa kuin Wenla Männistön kieli minulle. Se slangi ja sanojen väännökset olivat kamalia, teki mieli kiljua. Puhuvatko ihmiset oikeasti noin? En ainakaan ole kuullut, onneksi.

Toinen kamaluus kirjassa oli Wenla, odotin hänen olevan fiksu tyttö, jota seitsemän renttua piirittä, joten järkytykseni oli suuri kun huomasin millainen hän todella on. Pimpero, pillu, pimpsa, mikään muu ei liiku Wenlan päässä kuin seksi ja alapääilmauksia kuullaan paljon. Hän oli kamala kana. Ja se miten hän puhui äidilleen oli törkeää ja mielestäni epärealistista, ei kukaan ole niin kiinnostunut vanhempiensa seksielämästä!

"WENLA. Eiks sun tee mieli. Mulqvistii, munaa, aah. Tulisammiota! (Elämöi, tempautuu.) Sammuta mun roihu. Tule palomies. piipaapiipaa.

--

WENLA. Ettei vaan paikat homehdu ja mätäne."

Toisaalta onneksi Wenlan kiinnostus alapääasioita kohtaan suuntautui kirjan loppupuolella johonkin järkevään, johon halusin saada vastauksen siihen kysymykseen, joka on mietityttänyt lukijoita jo alkuperäisteoksen ajoista: kuka on Wenlan isä. Seitsemässä veljeksessä asiaa ei käsitellä, mutta koska Wenlan isättömyys on iso osa hänen elämäänsä oli järkevää paneutua siihenkin. Vaikkei se kovin ruusuista ollut.

Kirjassa oli myös pari kiinnostavaa hahmoa, kuten Kajsa Rajamäki, joka työskentelee pesijänä. Työnsä kautta Kajsa tapaa kaikenlaisia kulkijoita, mutta Kajsa itsekään ei ole mikään tavallinen tallukka. Kajsan lisäksi pidin myös Anskusta, joka on yliluonnolliseen uskova höpösö haaveilia, hän toi vaihtelua Wenlan pillumietelmiin.

Tulipahan tällainen luettua, vielä pitäisi tästä joku koulutyö tehdä. En oikein tiedä kuka tästä kirjasta pitäisi, en tarkoita että tämä olisi surkea kirja vaan tämä jakaa lukijat epämääräisesti kahtia, toiset pitävät toiset eivät, mutta yhdistäviä piirteitä ryhmien sisällä ei ole. Tämä kirja on todellakin makuasia. Minulle tämä kirja ei kolahtanut, odotukseni olivat niin korkeat.