Elokuva: Äkkilähtö

Ohjaaja: Tiina Lymi

Tuotanto: Nina Laurio, Solar Films

Genere: Kotimainen, komedia, draama

Ikäraja: K12

Varoitukset: Väkivalta

Kesto: 1h 39min

★★★☆☆

"Kun rakkaus pettää, on aika ottaa äkkilähtö

Menestynyt kolmekymppinen Katri (Lotta Kaihua) saa tietää miehensä Mikon (Antti Holma) eläneen kaksoiselämää virolaisen Sirlen kanssa. Hän päättää paeta siltä seisomalta pariskunnan autolla kohti lentokenttää ja unelmiensa ulkomaita. Kostoksi Mikolle. Hän ottaa mukaansa lähtötohinoissa yllättäen vaatekaapista löytyneen rahakassin, jonka sisällön alkuperä on vähintäänkin epämääräinen.

Katrin huomaamatta autoon on noussut parkkipaikalta myös pakomatkalla oleva naapurin 8-vuotias tyttö Anna (Eedit Patrakka). Tyttö on päättänyt karata rikollista isäpuoltaan Teroa (Ville Tiihonen) ja päästä keinolla millä hyvänsä turvallisen ja vahvan mummonsa (Marja Packalén) luokse Kainuuseen. Annallakin on mukanaan jotain sellaista, mikä ei hänelle kuulu. Autossa tyttö pitää tomerasti huolen siitä, ettei Katri pääse hänestä millään eroon. Edessä onkin täydellinen matkasuunnitelmien muutos unelmien ulkomailta kohti Kainuun korpia. Viedessään arvaamatonta ja päättäväistä Annaa tämän mummon luokse Kainuuseen, Katri joutuu pitkin hampain epämukavuusalueelle lapsen kanssa. Matkantekoa mutkistavat entisestään jo alkumetreiltä taka-ajoon lähteneet Mikko ja Tero.  

Kuvioita tulevat sekoittamaan myös vastentahtoisen viehättävä kirpputorin pitäjä Johannes (Jussi Vatanen) sekä Mikon uusi vaimoke Sirle jonka rooli osoittautuu lopulta isommaksi kuin kukaan osasi kuvitella.

Matka ei mene ollenkaan kuten oli suunniteltu. Kuitenkin Katri ja Anna löytävät sen kuluessa jotain, jota eivät tienneet tarvitsevansa ennen kuin olivat miltei menettämässä sen: toisensa."

Viime vuonna kävin katsomassa monta Putous-sarjasta tuttujen näyttelijöiden tähdittämää elokuvaa, joista pidin suuresti, enkä nytkään joutunut pettymään. Vaikka tässä elokuvassa oli koomikkoja ja komediaa, ei draamaltakaan vältytty, enkä tarkoita vain parisuhdedraamaa, vaan vakavia aiheita ja kohtauksia.

Katrin ja Annan pakomatka on tragikoominen, on sekä hauskoja, surullisia että säälittäviä tilanteita. Etenkin narkkariäidin ja alkoholisti isäpuolen kanssa kasvanutta Annaa kävi välillä sääliksi, hän on joutunut pärjäämään enimmäkseen omillaan varoen isäpuolta. Minua hieman inhottivatkin Annan jutut, oli kamalaa kuunnella kuinka lapsi voi kasvaa sellaiseksi kuin ympäristönsä, hän mm. puhui siitä kuinka hänen äitinsä tanssii miehille, aivan kuin se olisi normaali työ. Katrin reaktiot nokkelan Annan kommelluksista turhauttivat, mutta mitä enemmän tytön kotioloista selviää sitä huolestuneemmaksi ja kiltimmäksi Katri muuttuu. Suhde on kaikesta hankaluudestaan huolimatta hyödyllinen kummallekin, Katri saa käsitellä omaa äitisuhdettaan ja Anna saa sellaisen.

Osittaisesta rankkuudestaan huolimatta elokuvaan mahtui paljon huumoria. Mikko ja Tero olivat elokuvan pahiksien lisäksi myös pellejä, enimmäkseen pellejä: rakkaalleen lepertelevä bisneshipsteri jahtaamassa eksäänsä ilmavaivaisen alkoholistin kanssa. Annan mummo taas oli aika badass traktorinsa ja haulikkonsa kanssa. Elokuvan paras hahmo oli kuitenkin Jussi Vatasen esittämä Johannes, joka on sekä juntti että herrasmies samassa paketissa.  Kenellekään ei liene yllätys mikä tämän "vastentahtoisen viehättävän kirpputorinpitäjän" tarkoitus elokuvassa on, mutta hänen, Katrin ja Annan pieni perheleikki oli suloista.

Pakko kyllä myöntää syyllisyyteni siihen, että halusin nähdä elokuvan alunperin juurikin Putous-tähtien takia, mutta kaiken kaikkiaan pidin elokuvasta. Elokuvan tempo olisi mielestäni saanut olla hieman nopeampi, sillä maisemakuvauksia oli mielestäni hieman liikaa. Toisaalta jos niiden tilalle olisi yritetty laittaa huumoripätkiä se olisi voinut olla väkinäistä. No, tällaisella tuli sitten aloitettua vuoden elokuvissa käynti, toivottavsti suomalaisten elokuvien taso pysyy tällaisena. Hyvänä.

Kirja tag ja Kirjaihmisen kauhukuvia tag

Bongasin Kirjavarkaan tunnustuksia -blogista tällaiset tagit: Kirja tag ja Kirjaihmisten kauhukuvia tag. Kyselyt, ja varsinkin kirjoihin ja lukemiseen liittyvät kyselyt ja kysymykset ovat hauskoja, joten päätin vastata. Etenkin kauhukuvakysymyksiin oli kauhea keksiä vastauksia, mutta toisaalta ne saivat minut ajattelemaan kirjojeni tärkeyttä. :-)

1. Onko sinulla kotonasi tietty paikka, jossa luet?

Sängyllä omassa huoneessani, olisi minulla nojatuolikin, mutta se on vaatteiden säilytyspaikka :-)

2. Kirjanmerkki vai palanen paperia?

Virallisia kirjanmerkkejä minulla on vain yksi, yleensä käytän kirjanmerkkeinä vaatteista irrotettuja merkkilappuja. Hyvä ja käytännöllinen tapa säilyttää hienot merkit.

3. Voitko lopettaa lukemisen milloin vain vai luetko aina sivun tai kappaleen loppuun?

Pyrin yleensä lukemaan kirjasta kappaleen/kappaleita kerrallaan selkeyden vuoksi, mutta jos tiedän jatkavani taas pian voin lopettaa kesken luvunkin, mutta yleensä silloinkin järkevään kohtaan esim. kokonaan uudelle aukeamalle, jossa lause ei jää kesken.

4. Syötkö tai juotko lukiessasi?

Minulla on aina mehulasi yöpöydälläni, aamuisin juon kahvia kaakaolla ja kermalla lukiessani. En oikein osaa syödä lukiessani, rouskuvat ruuat häiritsevät keskittymistäni ja kerran vedin karkin henkeeni lukiessani hauskaa kirjaa. Koska luen välillä aika rankkaa kirjallisuutta kuvotuskin on yleistä, eikä silloin tee mieli syödä.

5. Voitko kuunnella musiikkia tai katsella televisiota lukiessasi?

Riippuu kirjasta, yleensä koulukirjoja lukiessani tarvitsen pientä taustahälinää keskittymiseen (hereillä pysymiseen), koska olen tottunut siihen koulussa. Kaunokirjallisuutta lukiessani taas en pidä televisiota päällä, ellen lue mainoskatkon aikana, silloin laitan vain äänettömälle.

6. Luetko kotona vai missä vain?

Yleensä kotona, ei ole oikein muutakaan paikkaa, jossa lukisin. Joskus harvoin kun minulla on hypäreitä koulussa saatan lukea kirjastossa tai käytävillä, mutta silloin luen yleensä koulukirjoja tai sarjakuvia netistä.

7. Luetko ääneen vai hiljaa päässäsi?

Hiljaa päässäni, ääneen luku olisi kiusallista. Tosin silloin kun luen jotakin vieraalla kielellä saatan lukea hiljaa ääneen ihan harjoituksen vuoksi, tätä teen paljon. esim ruotsinkielessä.

8. Luetko kaikki sivut vai hypitkö sivujen yli?

Harvoin hypin yli kokonaisia sivuja, korkeintaan kappaleita. Jos minun pitää lukea jotain nopeasti, eikä kirja miellytä silmäilen sivun pikaisesti läpi katsoen onko siellä jotakin juonellisesti tärkeää tai kiinnostavaa, sitten luen sen nopeasti.

9. Hajoaako kirjan selkä lukiessasi vai pysyykö se kuin uutena?

Ongelmani ei ole niinkään selkämyksissä vaan kulmissa, suuri osa kirjoistani on paperikantisia, minkä vuoksi kulmat kovilla reppussa reissaamisen takia. Ainoat kirjat joista selkämykset ovat huonoina ovat muuta osa Mustan tikarin veljeskunnasta, pari kirpparilöytöä (ei minun runtelemiani) ja muutama paljon lukemani manga-pokkari.

10. Kirjoitatko kirjoihin?

Öö, en. En oikein ymmärrä muiden kuin koulukirjojen suttausta, koulukirjoihin teen paljon merkintöjä ja muistutuksia, mutta en kaunokirjallisuuteen. Minulla on yöpöydälläni vihko johon merkitsen kaikki älynväläykset ja muistettavat sitaatit. Tosin kulmien taittelu on paheeni.

Sitten kauheiden kauhukuvien kauheat kysymykset.

1. Sinun täytyy hankkiutua eroon kaikista kirjoistasi ja saat pitää ainoastaan yhden kirjan seuraavista neljästä genrestä: nykykirjallisuus, fantasia, tietokirjallisuus, ja yksi vapaavalintainen. Mitkä valitset?

(Kamala kysymys!) Nykykirjallisuudesta pelastaisin luultavasti Laura Gustafssonin Huorasadun. Fantasiakirjallisuudesta tekisi mieli pelastaa kokonainen sarja, Mustan tikarin veljeskunta, mutta jos saan valita vain yhden niin kyseisestä sarjasta osan Sitomaton rakastaja. Tietokirjan, jonka pelastaisin olisi Virosta löytämäni aarre Bodies of subversion, a secret history of women and tattoo by Margot Mifflin, kertoo länsimaalaisten naisten (enimmäkseen amerikkalaisten) tatuointien historiasta. Vapaavalintaisena genrenä olisi maaginen realismi mutten osaa päättää olisiko se Erin Morgensternin Yösirkus vai Deborah Harknessin Lumottu, heittäisin varmaan kolikkoa näiden kahden välillä.

2. Olet kirjakaupassa ja kuulet teinin valittavan, ettei hän halua lukea, mutta hänen äitinsä inttää, että heidän pitää ostaa jotain. Menet heidän luokseen ja suosittelet kirjaa, jonka ajattelet sopivan sellaiselle, joka ei juuri perusta lukemisesta. Mitä kirjaa suosittelet?

Riippuu nuoren iästä ja tietty persoonasta, mutta Potterit menisi varmaan kaikille. Myös Annukka Salaman Faunoidit-sarja on nuorille sopivaa, pojille suosittelisin Darren Shan -sarjaa. Anu Holopaisen Ihon alaiset olisi myös hyvä valinta, joka varmasti herättäisi nuoressa ajatuksia.

3. Et tunne oloasi hyväksi ja tarviset piristävän kirjan, joka saa sinut hyvälle tuulelle. Minkä kirjan luet?

Yleensä luen Mustan tikarin veljeskuntaa tai Manalan valtiaita  kun haluan muuta ajateltavaa, myös Michele Haufin Rakas vampyyrini  on ihana kirja. Noita luen lähinnä jännityksen takia, ne vievät ajatukset muualle. Varsinaista hyvää mieltä saan Peach-Pitin Shugo Chara- mangasarjasta, koska se on niin hirveän söpö, verensokeri nousee ihan silmissä. Myös Nemi-sarjakuvat antavat hyvän mielen.

4. Menet ajassa taaksepäin teinivuosiisi. Mitä kirjaa lukemasta oletettavasti löytäisit itsesi?

Pimeyden rakastaja  tuli luettua varhaisteininä, vaikkei se ole lasten kirja tai edes nuorten :-D

5. Ystäväsi yllättää sinut matkalla ja sinulla on tunti aikaa pakata. Minkä kirjan otat mukaan lukeaksesi sitä matkalla?

Luultavasti jonkun pokkarin, ehkä Jean M. Untinen-Auelin Luolakarhun klaanin, joka jäi kesken viime vuoden reissulukemisena.

6. Talosi on ryöstetty. Älä huoli, kaikki ihmiset ovat turvassa, mutta kirjahyllystäsi ei voi sanoa samaa. Minkä kirjan toivot olevan tallella?

Taidan toistaa itseäni, mutta toivoisin koko Mustan tikarin veljeskunta -sarjan olevan tallella, jos saisin vain yhden kirjan se olisi edelleenkin Sitomaton rakastaja.

7. Ystäväsi lainaa kirjan ja palauttaa sen huonossa kunnossa. Miten ragoit? A) Teeskentelet, ettet huomannut B) Pyydät häntä ostamaan uuden C) Teet salaa samoin jollekin hänen tavaralleen

En juuri lainaa kirjoja, etenkään sellaisia joiden kunnosta olen tarkka. Luultavasti B:n. C:kin lienisi mahdollinen jos B vaihtoehtoon ei suostuttaisi. (Vitsi vitsi, ehkä)

Juha Jokela: Fundamentalisti

Kirjoittanut: Juha Jokela

Kustantaja: Kirja kerrallaan

Julkaist: 2006

Sivuja: 88

★★★★☆

"´Jos meillon totuuden suhteen jotain pelättävää, ni eiks meidän pidä hyväksyä se mahdollisuus, et me on oltu väärässä?´

Mobile Horrorilla pankin räjäyttänyt Juha Jokelan toinen näytelmä Fundamentalisti on älykäs ja tarkasti rakennettu psykologinen draama ihmisistä, joilla on intohimo etsiä syvenpää totuutta. Se on järkyttävä tarina uskosta, manipulaatiosta ja inhimillisestä särkyvyydestä. Jokelan näytelmä tutkii mitä fundamentalismi on ja miten siihen  pitäisi suhtautua ja millaisena se näyttäytyy myös meissä., jotka pidämme itseämme tiedostavina ja laajakatseisina.

MARKUS: Lahkot poimii jäsenensä just näin: ne tarjoo hyvää oloa sellaiselle, jotka on umpikujassa, niinku sä olit. Ne etsii ahdistuneita ihmisiä, jotka kaipaa muutosta. Sen jälkeen ne pommittaa sua rakkaudella ja ystävällisyydellä ja kohtelee sua pehmeen kauniin  ihanasti, sä pääset kokeen hurjia tuneteita ja ihmeellisiä hetkiä sillä seurauksella, että lopulta sä oot lakannu ajattelemasta itse ja luovuttanu kontrollin koko sun elämästäs niille.

HEIDI: Sä oot hyvä kääntään kaiken ylösalaisin. Joo, mä oon luovuttanu kontrollin elämästäni, mutta mä oon luovuttanu sen Jumalalle.

Tämä näytelmä on osa lukudiplomiprojektia ja sopi hyvin lukulomalle, sillä kirja on lyhyt ja ytimekäs, luin tämän yhdeltä istumalta. Takakansi lupasi psykologista draamaa ja sitä sainkin, myös uskonnot kiinnostavat minua paljon. Koska näytelmässä oli vain kaksi roolia sitä oli helppo lukea, joskus useita hahmoja sisältävien näytelmien lukeminen on sekavaa, etenkin jos repliikit ovat lyhyitä, mutta Fundamentalistissa keskitytään kunnolla pääparin väliseen keskusteluun ja argumentaatioon.

Markus on Heidin entinen rippikoulupappi ja eräs asia on leiriajoista on jäänyt kaivertamaan kummankin mieltä. Vuosien jälkeen Heidi ilmestyy Markuksen ovelle, ei kuitenkaan selvittämään heidän välejään vaan pelastamaan Markuksen luettuaan tämän "saatanalliset" lehtikirjoitukset. Mutta Heidi saakin huomata, ettei oppilaasta tulekaan opettajaa niin helposti, valitettavasti myöskään vääriä mielipiteitä ei ole olemassa, vaikka hän kiven kovaan niin väittää. Kuultuani näytelmästä ensimmäistä kertaa sain kuvan, että Markus olisi menettänyt tai menettämässä uskoaan, mutta hän ei olekaan mikään luopio vaan liberaali, joka ei arkaile osoitella epämääräisyyksiä pyhänä pitämästään kirjasta. Heidi taas on uskonsa hurmoksessa ja pitää omia näkemyksiään ainoina oikeina, vaikkei osaa edes perustella niitä toisin kuin Markus.

Minua tosin harmittaa, etten saanut odottamaani uutta näkökulmaa fundamentalismiin. Odotin Heidi olevan oikeasti uskossa oleva fundamentalisti, joka selittää uskoaan järkevästi, mutta hän vain jankkaa ja vieläpä paljastaa, ettei oikeasti edes tiedä niin paljon Raamatusta kuin luulee tienneensä. Minusta oikeassa ja vahvassa uskossa oleva ihminen on valmis ottamaan vastaan kaikenlaista tietoa ja väitettä uskosta ja tieteestä, eikä kiellä niitä peläten niiden horjuttavan omaa mielipidettään. Lopussa Heidin fundamentalismin todellinen luonto ja syy selviää, se millaisia syitä hänellä on olla "uskossa", saa kuitenkin miettimään onko todellista fundamentalismia olemassa. Ehkä se olikin näytelmän sanoma, oletin kuitenkin hieman erilaista näkemystä.

Kaiken kaikkiaan Fundamentalisti oli aiheensa raskaudesta huolimatta kepeää luettavaa. Markuksen kommentit ja huomiot olivat nasevia, nauroinkin välillä. Lisäksi suuret lisäpisteet Markukselle hyvästä argumentaatiosta, rakastan faktaa ja nippelitietoa kirjoissa ja tosielämässä, ja se että kirjassa oli käytetty konkreettisia esimerkkejä Raamatusta ja teologisista tutkimuksista on plussaa, vaikka ne eivät olleet kovin isossa osassa. Hahmojen välinen suhde ja keskustelut olivat mielenkiintoista luettavaa ja lukiessani tätä pystyin melkein näkemään sen miten tämä toimisi lavalla. Saas nähdä tuleeko joskus tilaisuutta nähdä tämä teatterissa.

Valmiina. Paikoillanne. Lue!

Vähän aikaa sitten kirjabloggarit pitivät viikon mittaisen lukumaratonin, mutta nyt minä ja moni muu lukiolainen aloitamme oman maratoonimme, joka kestää yli kuukauden. Tätä maratoonia kutsutaan lukulomaksi, jonka päämääränä on päntätä päänsä täyteen kirjoituksia varten. En tajua, miten aika on voinut mennä niin nopeasti. Melkein kolme vuotta olen opiskellut näitä aineita, nyt kaikki kurssit on suoritettu ja alkavat pahamaineiset kirjoitukset. Mihin se aika valui? Ja se tieto? Tässä ovat ne kirja-, moniste- ja vihkopinot, joita tulen paukuttamaan tulevien viikkojen aikana. Yhteensä kolmetoista kirjaa, seitsemän vihkoa ja ties montako monistetta.

Kun katsoo tätä määrää, mitä olisi pitänyt oppia tuntee itsensä melko avuttomaksi. Onneksi kirjoituksiin ei kuitenkaan lähdetä tyhjin taskuin ja on paljon aikaa kerrata. Jännittää silti, sillä haluaisin pärjätä hyvin eikä uusintamahdollisuuksia enää ole, sillä kaikki ensi vuoden kirjoituspäiväni ovat täynnä. Täynnä on myös lukulomalle tehty lukujärjestykseni, jonka mukaan minun pitäisi opiskella aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan kahden tunnin tauon kera. Näin pääsi käymään kun en huomannut opinto-ohjaajan vitsailevan käskiessään lisätä vielä neljä tuntia alkuperäiseen suunnitelmaani. Tuskin tulen pitämään noin rankasta lukkarista kiinni, mutta pyrin opiskelemaan ainakin kahdeksan tuntia päivässä.

Vaikka aion lukulomalla opiskella aijon myös lukea, aivoille pitään antaa aikaa hautoa opittua jossakin mielen sopukoissa, jotta ajatukset kypsyvät. Tämän kypsyttelyn aion käyttää parin kirjan ja yhden näytelmän lukemiseen, sekä yhden kässärin vääntämiseen.

Surunharas, lasinterävä on mielenkiintoinen fantasiateos, jonka hyvinrakennetusta maailmasta pidän paljon. Sadeia ja lasittaret ovat herättäneet minussa eniten mielenkiintoa ja toivon, että myös Surukauriin kansa tekee niin jossain kohtaa.

Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia  on kauhunovelli kokoelma, joka sisältää kauhun mestarin H.P. Lovecraftin ylistämien kauhukirjailijoiden novelleja. Lovecraftia en ole lukenut, mutta kauhu kiinnostaa. Siis oikea kauhu, haluan pelätä lukiessani ja niin tapahtuu harvoin, toivottavasti tämä kirja säikyttää. Novelleissa on myös se hyvä puoli, että ne ovat helppoja välipaloja.

Fundamentalisti  taas on suomalaista psykologista draamaa, jonka luen lukudiplomia varten. Näytelmä käsittelee uskontoa. Takakannessa lukee:"Jokelan näytelmä tutkii mitä fundamentalismi on, miten siihen pitäisi suhtautua ja millaisena se näyttäytyy myös meissä, jotka pidämme itseämme tiedostavina ja laajakatseisina." Uskonnoista ja psykologiasta kiinnostuneena uskon, että kirja on mielenkiintoinen.

Lukulomasta on siis todella tulossa lukuloma  sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä, mutta toisaalta tässä ei ole lomasta tietoakaan :'-D Kohti kirjoituksia ja toivottavasti niiden ylikin. 

Hyvää lukulomaa niille, joilla se on nyt edessä, missä tahansa sanan merkityksessä!

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki

Kirjoittanut: Iida Sammalisto

Kustantaja: Otava

Julkaistu: 2015

Sivuja: 253

★★★★☆

"Suna kulkee vapaana kettunsa kanssa, kun hänen kintereilleen tupsahtaa tähtien poika. Lupus on tullut kertomaan, että suna on valittu, hänen on noustava vastustamaan pahaa. Suna kieltäytyy, mutta Lupus ei jätä tyttöä rauhaan."

Taidan lisätä tämän kirjan hankintalistalle. Tähtimosaiikki oli söpö, yksinkertaisesti söpö. Juuri tällaista luettavaa olen kaivannut kaikkien niiden ajatuksiaherättävien kirjojen jälkeen. Kevyt juoni, toimivat hahmot ja kieli, joka on suorastaan hunajaa silmille. Juonen helppous teki kirjasta rentouttava, muttei missään nimessä tylsää, sillä kirjan kieli ja kerronta ovat ehdottomasti kirjan kantava voima, hahmojen lisäksi.

Asetelma on klassinen: valitulle annetaan tehtäväksi kukistaa paha. Tässä ei kuitenkaan ole tärkeintä hyvän ja pahan valtataistelu vaan se, kuinka hahmot kasvavat sankareiksi. Periaatteessa jokaisessa kirjassa, jossa on tällainen asetelma hahmot kasvavat sankareiksi, mutta tässä suurimmat taistelut käytiin henkilöiden päiden sisällä, eikä sotatantereella. Hahmot olivat niin aidon tuntuisia ja psykologiaa tuntevalle järkeviä, heidän ajatuksensa olivat oikeasti oivaltavia.

Suna oli ihanan pippurinen ja itsenäinen, jonka reviiriä ja rajoja Lupus tulee rikkomaan. Yleensä "itsenäiset" naishahmot ovat kiukuttelijoita, jotka pelastetaan, mutta Suna oli oikeasti itsenäinen, joka pelastaa sekä itse itsensä että muita, etenkin Lupusta. Periaattessa pidin myös siitä kuinka tämä äärimmäisen itsenäisyyden varjopuoli tuli esiin, sillä ilman niitä Suna olisi ollut vain kylmä tai tuuliviiri. Hänen vapauden kaipuunsa oli myös aidonoloista ja kulki mukana koko tarinan ajan.

Lupusta kohtaan olin hieman epäileväinen, tietäjähahmoissa on jotakin ärsyttävän rauhallista, suorastaan lahnamaista. Lupus oli toki rauhallinen ja kohtaloon uskova tyyppi, mutta se alkaa rakoilla, mitä enemmän hän viettää aikaa Sunan kanssa. Hän ei muutu täysin toisenlaiseksi, vaan hän huomaa ettei kaikki ole niin kuin tähdille kerrotaan. Ja totta kai Sunan tulinen luone herättää hänessä jotain.

Suosikikseni nousi kuitenkin Ronan, Korppiruhtinaan soturi, joka jahtaa Sunaa. Hänen saalistusajatuksissaan oli jotakin, joka vetosi minuun ja minusta hän koki kaikkein suurimman kasvun kirjan lopussa. Hän oli kirjan traagisin hahmo, jonka maailman murenee pala palalta, hänen tuntemustensa seuraaminen on käsinkosketeltavaa.

Hahmojen lisäksi kirjan vahvoja puolia, ellei vahvin puoli, on kieli ja kerronta. Joissakin tapauksissa liika kuvailu ja taiteellisuus ovat puuduttavia, mutta ei tässä. Kuvailu suorastaan maalaa tapahtumat silmien eteen ja henkilöiden ajatusten ja tuntemusten kuvaukset ovat todentuntuisia ja samaistuttavia juurikin kielen ansiosta.

"Talvituulella oli hampaat. Iltaisin se laskeutui vuorten huipulta ujeltamasta ja liikuskeli kuuran jähmettämissä metsissä saalista etsien."

S.108

Koska suuri osa tarinaa on Sunan ja Lupuksen kamppailua Sunan kohtalosta, eikä ole täytetty toiminnalla, vaaditaan taitavaa tarinan kerrontaa, jotta se olisi mielenkiintoista. Asiat lipuvat sujuvasti ja tunnelmallisesti eteenpäin, ilman turhia hötkyilyjä. Jotkut ovat kritisoineet kirjan loppua hätiköidyksi, mutta minusta se oli sopiva, sillä minun mielestäni tärkeintä on hahmojen henkinen kasvu, vaikka on se pahan ylivallan nujerruskin asiaankuuluvaa.

Tämä on satu, jossa keskitytään ennen sivuunjääneeseen osa-alueeseen, tuoden aivan uudenlaisen lukuelämyksen vanhaan tarinarunkoon. Suosittelen tätä kirjaa sellaisille, jotka haluavat rentoutua soljuvassa kerronnassa ja keskittyä enemmän päähenkilöiden henkiseen kasvuun kuin miekkailutaitojen kehittymiseen.Tämä kirja on kerrassaan mainoa esikoisteos ja todella toivon, että Sammalistosta kuullaan vielä.

Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa

Kirjoittaja: Magdalena Hai

Kustantaja: Karisto

Julkaistu: 2012

Sivuja: 178

★★★☆☆

Risingshadown kuvaus:

"Umbrovian prinsessa Gigin perhe on paennut vallankumousta halki Euroopan kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Vallankaappaajat eivät kuitenkaan luovuta: perheen asuntoon heitetään pommi, ja kuningatar ja Gigin kolme siskoa siepataan. Pelastusoperaatiosta sukeutuu Gigille ja hänen parhaalle ystävälleen katupoika Henrylle hurja ja vaarallinen seikkailu, täynnä ihmissusia, merirosvoja, salakuljettajia ja mielikuvituksellisia koneita.

Kerjäläisprinsessan maailma on omintakeinen ja kiehtovan aistivoimaisesti kuvattu. Teos on steampunkia, vaihtoehtoista historiaa, joka herkuttelee 1800-luvun keksinnöillä ja ajankuvalla. Magdalena Hain huima seikkailuromaani tuo tämän maailmalla suositun kirjallisuudenlajin suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Teos aloittaa Gigin ja Henryn vaiheista kertovan trilogian."

Päätin aloittaa lasten- ja nuortenkirjakauden, sillä olen saanut tarpeeksi eriarvoisuudesta, sorrosta, väkivallasta ja kaikesta muusta mitä äidinkielen kursseille lukemani kirjat ovat sisältäneet. Kaikki se pohdiskelu kävi vain liian rankaksi, eikä minulla ole etenkään nyt aikaa huolehtia fiktiivisten hahmojen tuskista, kun koeviikko ja sen jälkeen lukuloma alkavat. Kerjäläisprinsessa sai kunnian aloittaa tämän uuden kauden ja korkata joululahjaksi saamani lukupäiväkirjan.

Aloin lukemaan tätä kirjaa jo silloin kun se ilmestyi, mutta jotenkin se vaan jäi kesken, mutta nyt se jälleen tarttui mukaani kirjastosta. Steampunk-maailmaan sijoittuvat kirjat ovat melkoinen harvinaisuus Suomen kirjamarkkinoilla, ja siksi tämä olikin virkistävää luettavaa. Aluksi olin hieman epäileväinen kirjan sisällöstä, sillä tarinan sivuja on vain 178 ja loput ovat selityksiä kirjan maailmasta. Kirja kuitenkin pääsi yllättämään, sillä se sai ahdettua sisäänsä kaikkea mitä hyvältä kirjata odotan: kuvailua, selityksiä maailmasta, historiaa, mielenkiintoisia hahmoja ja paljon käänteitä, jotka eivät kuitenkaan ole tönkköjä. Yleensä lyhyistä kirjoista jää uupumaan jotain, mutta tämä kirja oli oikea kerronnallinen tilaihme.

Kirjassa pidin kaikkein eniten sen hahmoista, vaikka Gigi ja Henry eivät olleet suosikkejani he olivat silti hyvät päähenkilöt. Gigi on kuninkaallisen perheen tytär, joka on ei miellä itseään prinsessaksi, sillä hän ei muista paljoakaan ajastaan palatsissa. Hän on hyvin sopeutunut Alhaistoon ja saanut sieltä ystävänkin, Henryn, joka ei osaa lukea tai kirjoittaa, mutta pitää silti tarinoista. Gigin ja Henryn välillä on toimiva dynamiikka, vaikka välillä heidän vastakohtaisuutensa pistää silmään. Näistä kahdesta pidin Henryä järkevämpänä, sillä hänellä oli oikea kadunkasvatin epäilevä asenne kaikkeen, mutta Gigi taas oli välillä liian naiivi, sillä hän on mm. kertonut Henrylle olevansa maanpaossa oleva prinsessa ja luottaa liikaa ihmissusiin.

Suosikeiksi kirjassa nousivat sivuhahmot, etenkin kunigatar Sofia. Vaikka sivuhahmot saivat yllättävän paljon näkyvyyttä sivumäärään nähden olisin halunnut lukea heistä lisää, etenkin kuningasperheestä. Umbrovian prinsessat osaavat muutakin kuin ommella ja niiailla, heissä on myös äitinsä tulisuutta. Muillakin sivuhahmoilla oli oikea luonne eivätkä he olleet mitään väkisin väännettyjä erikoisia hahmoja, kuten nuorten kirjoissa joskus on.

Kirja oli mukavan nopeatempoinen, niin että lapsten mielenkiinto pysyy yllä, mutta ei liian nopea vanhemmallekkin lukijalle.

Tämä oli oli kaikin puolin hyvä kirja, jopa jännittävä välillä. Toki kaipasin tähän lisää syvyyttä ja kuvailuja, mutta koska tämä on lasten- ja nuortenkirja se tulee myös nähdä sellaisena. Kuitenkin kun kirjan maailmasta annetaan paljon kiinnostavia vihjeitä esim. ihmissusiin ja kuningattaren sukuun liittyen olisin halunnut kuulla niistä enemmän. Kerjäläisprinsessa ei ole kuitenkaan kohderyhmäänsä vangittu, vaan sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Saatan tarttua jatko-osaan melko pian, sillä se löytyy omasta hyllystä.

Laura Gustafsson: Anomalia

Kirjoittaja: Laura Gustafsson

Kustantaja: Into

Julkaistu: 2013

Sivuja: 242

★★★★★

"´Suurin on rakkaus. Mutta sitä ennen loppuvat sanat.´

Anomalia on henkipattojen romaani. Kostonäytelmä, julistu, frassi ja fysiologinen draama, jossa miltei kukaan ei pelastu. Yksi lapsi kuolee, toinen saa syntyä. Aika ja paikka muuttuvat, mutta ihminen, eläin ja elämä pysyvät samana. Kirja on kylmäävä matka ihmiseläimen sieluun.

Rakas lentoemäntä, en halua moralisoida sinua. Annoit lapsellesi elämän.

Kamala, sinä suden ottotytär, sudeksi kasvanut. En minäkään viihdy ihmisen nahoissa. Vastaan kyllä, jos ulvot.

Baby P, en löydä yhtään lohdullista sanaa."

Minäkään en meinaa löytää sanoja, ei lohdullisia vaan sellaisia, joilla saisin selitettyä tuntemani inhon ja innostuksen sekaisen tunnemyrskyn, ja siksi tästä bloggaamiseen meni niin kauan. Laura Gustafsson on yksi lempikirjalijoistani, aiemmin lukemani Huorasatu sai minussa aikaan tunne- ja ajatusryöpyn, jonka sulatteluun meni ja menee vielä pitkään. Nyt kävi samoin Anomalian kanssa. Joku voisi sanoa Gustafssonin kirjoja sillisalaatiksi, sillä niissä otetaan kantaa moneen asiaan ja aineksia on monia, mutta minusta Gustafsson hallitsee hyvin kokonaisuuksiaan ja aiheiden moninaisuus antaa vähän kaikenlaisille lukijoille jotakin mielenkiintoista ja tarttumapintaa uusiin aiheisiin. Anomaliassa otetaan kantaa lasten oikeuksiin ja myös ihmisen suhteesta luontoon, mutta sivussa käsitellään myös lihansyöntiä, uskontoa ja paljon muuta.

Kirja koostuu seitsemästä osasta, joista on kirje "Ludvig Wittgensteiniltä", yksi saarna (Vauvaevankeliumi) ja viisi juonta eteneenpäin vievää osaa joissa päähenkilöinä ovat vahinkolasta odottava lentoemäntä, susilapset Amala ja Kamala sekä Baby P:ksi kutsutun Peterin, kaltoin kohdellun ja kuoliaaksi kidutetun lapsen äiti. Lentoemännän ja Baby P:n äidin osiot käsittelevät laspsia, niiden syntymää, elämää, kohtelua ja kuolemaa, kun taas Amalan ja Kamalan osiot koskevat luonnon ja ihmisyyden välisiä suhteita ja ristiriitoja.

Huorasadussa Gustafsson käytti hyväkseen mytologiaa ja uskontoja, mutta Anomaliassa henkilöt ovat oikeasti eläneitä ihmisiä, joista ymmärtää paremmin, jos heistä on kuullut aiemmin. Jos Amala, Kamala ja Baby P eivät ole ennestään tuttuja, kannattaa lukea ensiksi viimeisellä sivulla olevat kiitokset ja selitykset. Tietenkään kirja ei kerro näiden henkilöiden oikeita tarinoita vaan heidän kohtalonsa ovat lähtökohtina Gustafssonin omille spekulaatioille.

Lentoemännän tarina ei minua juuri hetkauttanut ja Baby P:n tarinaa oli inhottava lukea, mutta ehdottomaksi suosikiksi tässä kirjassa nuosivat susilapset Amala ja Kamala. He saivat minut pohtimaan ihmisyyttä, etenkin sitä onko oikein yrittää väkisin pakottaa biologinen ihminen muuttumaan ihmiseksi, mikä tekee ihmisestä ihmisen ja onko tämä ihmisyys niin hienoa että siihen pitää pyrkiä vai onko se vain meidän omaa ihmisluuloamme. Myös se olisiko ollut oikein pitää susilapset lemmikkeinä ja antaa heidän elää omanlaistaan elämää askarrutti, olivathan he sentään ihmisiä. Hankalaa tämä ihmisyys.

Myös luonnollisuus, siis ihmisen kulttuurillinen luonnollisuus, kyseenalaistetaan. Pastori Singh, tyttöjen löytäjä ja kasvattaja kauhistelee monet kerrat, kuinka on "luonnotonta" kun tytöt kulkevat ilman vaatteita tai tekevät tarpeensa pihalle. Luonnollisuus-sana on vääristynyt. Vaikka kirjan loppupuolella Kamala osaa jo puhua, kävellä ja käyttäytyä ihmismäisesti hän ei ole siltikään täysin ihminen. Hänen vähistä puheistaan käy ilmi, kuinka hän edelleenkin on osa luontoa ja kertoo kuinka metsässä on hyvä elää.

Siinä missä Amalan ja Kamalan tarinat olivat minusta suloisia ja liikkuttavia, Baby P:n tarina oli kuvottava. En halunnut lukea sitä, mutta en voinut jättää keskenkään. Vaati suoranaisia valmiteluja ennen kuin sitä alkoi lukemaan, en lukenut sitä iltaisin, etteivät tapahtumat tulisi uniini ja yritin varata mahdollisimman paljon aikaa, jotta saisin luettua sen kerralla. Vähän kuin laastarin repäisy. Valitettavsti se ei onnistunut ja Baby P:n kohdat saivat lukemiseeni monen päivän taukoja.

Kaikkein eniten minua inhotti Baby P:n äiti, vaikka hänen poikaystävänsä ja tämän veli  olivat pikkupojan kiduttajat. Äiti oli ihan h*lvetin itsekäs, ei puhunut mistään muusta kuin itsestään ja antoi poikakaverinsa tehdä mitä vaan, jotta hän ei jäisi yksin. Hän puhui kuin tuo kaikki olisi aivan normaalia ja kaikki muut vain olisivat häntä vastaan. Myös sosiaalityöntekijöiden sokeus (turtumus?) oli oksettavaa luettavaa, kaikenlaiset tekosyyt menivät läpi, ja jos eivät mene niin vika on jossain muualla.

"En kuitenkaan mikään hirviö ole vaan olosuhteiden uhri. Mulla on viranomaisten allekirjoittamat paperit, joissa sanotaan, että olen täydellinen äiti."

S.184

Raivostuttava akka.

Tämä oli kaiken kaikkiaan (taas) ajatuksiaherättävä kirja. Siihen sopii tarttua, jos on kiinnostunut luonnon ja ihmisen suhteesta, tai lasten kohtelusta, mutta on siinä paljon muutakin. Hirveän herkille lukijoille en suosittele tätä, sillä tämän kirjan jutut jäävät askarruttamaan vielä pitkäksi aikaa, mutta jos tahtoo ajattelemisen aihetta (tai esseeseen sopivan kirjan) suosittelen. Vielä lopuksi pieni lukunäyte, sillä sisäkannen pätkä ei ole minusta paras mahdollinen.

"Käsien venyttely rentouttaa Kamalan sormien nivelet. Hän saa otteen vesilasista, onnistuupa lähes ristimään sormensakin. Joseph kehuu Kamalaa vuolaasti. Pian tyttö keksii uutta käyttöä käsilleen. Joseph löytää tytön koskettelemassa itseään lannevaatteen alta. Tyrmistykseltään hän ei pysty puhumaan, heittää vain päällystakkinsa Kamalan päälle.

´Tästä en kirjoita päiväkirjaani halaistua sanaa.´

Sen sijaan hän kirjoittaa Kamalan nauttivan muiden uutuuksien muassa siitä, että saa kuumalla ilmalla löyhytellä itseään viuhkalla."

S.105