J.S. Meresmaa: Naakkamestari

Kirjoittanut: J.S. Meresmaa

Kustantaja: Robustos

Julkaistu: 2016

Sivuja: 163

★★★☆☆

"´Taivas pimeni. Ilma viuhui satojen siipien pehmeistä iskuista. Nostin katseeni valtavaan naakkaparveen, joka lensi pihamaan yli talojen kattoja hipoen. Niiden naksahtelevat ja kirskuvat äänet kutistivat sisäpihan luolan kokoiseksi. Kun parven häntäpää katosi ja pilvien siilaama päivänvalo palasi, pettymys raapaisi sydänalaa. En tiedä, mistä mieleeni johtui järjetön, pakahduttava toive, että ne olisivat ottaneet minut mukaansa.´

Valumestari Lundanin verstas on Ennin koti. Hän kaipaa, joka päivä vanhempiaan, jotka eivät koskaan tulleet hakemaan häntä. Eräänä aamuna Enni löytää naakan - ja hänen elämänsä muuttuu. Täysin.

Naakkamestari on Tampereelle vuoteen 1900 sijoittunut kertomus, joka yhdistää vaihtoehtohistoriaa ja steampunkia."

En aluksi ollut kovin kiinnostunut tästä kirjasta, mutta nappasin tämän mukaani nuortenkirjahyllystä kun etsin nopeaa luettavaa. Kirja kuulosti minusta aika kliseiseltä tuhkimotarinalta; rampa orpotyttö ilman ystäviä työskentelee perheelle, jossa häntä inhotaan avoimesti, yhtenä päivänä tyttö löytää eläimen ja siitä alkaa seikkailu. Tuttua huttua, jonka Meresmaa vie onneksi hieman erilaisemmille urille kuin asetelmasta saattaisi kuvitella, mutta tarinassa on silti jonkinlaista tuhkimomaisuutta.

Enni on rampa huutolaistyttö, joka työskentelee päivät pitkät Lundanien verstaalla, perheen isä kohtelee tyttöä ihan hyvin, mutta perheen tytär tekee kaikkensa, jotta Ennillä olisi mahdollisimman vaikeaa. Enni kaipaa vanhempiaan, jotka ovat luvanneet hakea hänet pois, mutta kaipaus on ajan saattossa muuttunut ennemminkin haaveiluksi. Vaihtelevuutta Ennin päiviin tuo loukkaantunut naakka, jota hän alkaa hoitaa. Naakan ilmestymisen jälkeen alkaa tapahtua kummia ja vihdoinkin Enni pääsee pois Lundanien luota, mutta löytää itsensä halveksittujen ursiinien piilopaikasta.

Kirjassa minua kiinnostivat eritoten ursiinit, jotka ovat halveksittu vähemmistö, jonka oikeuksia pyritään kaventamaan yhteiskuntarauhan säilymiseksi. Eniten kränää ursiinien ja valtaväestön keskuudessa aiheuttaa uskonto, mikä oli kirjassa mielenkiintoista, sillä lastenkirjoissa puhutaan harvoin uskonnoista (vaikka niistä pitäisi puhua) ja vielä harvemmin niin, että kristinuskoa kuvattaisiin sortavana. Yhteiskunnallisten aiheiden kuten syrjinnän käsittely lastenkirjoissa olisi tärkeää, mutta harvoin sitä uskalletaan tehdä. Aiheen käsittely tekee kirjasta kiinnostavan myös kohderyhmää vanhemmalle lukijalle.

Ennin hahmokehitys ja menneisyyden selviäminen oli hieman ennalta-arvattavaa, mutta liikuttavaa. Kirjassa ei ole elämää suurempaa romantiikkaa tai lopullista kamppailua hyvän ja pahan välillä, mutta ehkä kirjan tekee liikuttavaksi se, että Enni saa kokea elämässään ensimmäistä kertaa yhteenkuuluvuutta ja hyväksyntää, jotka taas ovat meille arkea. Kirjan lopusta minulle jäi ristiriitaiset fiilikset, toisaalta se oli onnellinen loppu Ennille, mutta minusta oli surullista, että hän piti kohtaloaan onnellisena, sillä minua se vain ahdisti. Ahdistavasta lopusta huolimatta kirja oli kuitenkin mukava välipalakirja, joka sopii monenlaisille lukijoille.

George R.R. Martin: Jäälohikäärme

Alkuperäisteos: The Ice Dragon (1980)

Kirjoittanut: George R.R. Martin

Kuvitus: Luis Royo (2014)

Kustantaja: Kirjava

Julkaistu: 2016

Sivuja: 118

 ★★½☆☆

"Legendojen mystinen jäälohikäärme herätti pelkoa, sillä kukaan ei ollut milloinkaan kesyttänyt sellaista. Yli lentävä jäälohikäärme jätti jälkeensä lohduttoman kylmän ja jäisen maan. Mutta Adaraa ei pelottanut - hän oli talvilapsi, syntynyt ankarimpien kenenkään muistamien pakkasten aikaan.

 Adara ei muistanut ensimmäistä kertaa, jolloin oli nähnyt jäälohikäärmeen. Tuntui kuin se olisi aina ollut osa hänen elämäänsä, kuin hän olisi aina nähnyt se vilaukselta lekkiessään hyisessä lumessa vielä pitkään sen jälkeen, kun muut lapset olivat paenneet kylmyyttä sisätiloihin. Neljäntenä ikävuonnaan hän kosketti sitä, viidentenä hän ratsasti ensimmäistä kertaa sen leveässä selässä. Ja sitten Adaran seitsemäntenä ikävuotena, eräänä tyynenä kesäpäivänä, pohjoisen tuliset lohikäärmeet pyyhälsivät hänen rauhalliselle kotitilalleen..."

En jaksanut aloittaa vielä Tulen ja jään laulu -sarjan toista osaa, joten yritin tyydyttää Game of Thrones -nälkääni lukemalla samaan maailmaan kuuluvan Jäälohikäärmeen. Jäälohikäärme on kirjoitettu paljon ennen Valtaistuinpeliä  ja se on tarkoitettu lastenkirjaksi, jolloin kirja ei ole aivan sitä, mitä sadistisen joulupukin olettaisi kirjoittavan, vaikka kirjassa oli yllättävän paljon väkivallan ja vammojen kuvailua verrattuna muihin lastenkirjoihin.

Jäälohikäärmeen lukee yhdeltä istumalta, sillä tekstiä on sivumääräänsä vähemmän ja suurimman osan kirjasta viekin Royon kaunis kuvitus, jota katselee mielellään. Tarina on erittäin satumainen, eivätkä juonenkäänteet paljoa päätä huimaa. Kerronta taas on yksinkertaista, mutta sujuvaa ja mukavaa lukea.

Omasta näkökulmastani kirja on ennemmin lastenkirja kuin GoT-fanitavara, sillä GoT-yhteys jäi vain lohikäärmeisiin. Mietin tätä lukiessani, että tätä kannattaisi luetuttaa ala-asteikäisillä. Kirjassa on kaikki kohdillaan, jos haluaa koukuttaa lasta lukemaan, fontti on iso ja selkeä, juonta on helppo seurata, kuvitus on hienoa ja kerronta on yksinkertaista, muttei tylsää. Etenkin pojat voisivat tykätä kirjasta, sillä kirjassa on myös hieman jännitystä ja lapsille sopivasti väkivaltaakin.

Vähän huono kuva, mutta ihana kuvitus.

Vanhemmalle lukijalle tästä kirjasta ei jäänyt hirveästi käteen, patsi yksi luettu kirja lisää Goodreadsin vuoden kirjasaldoon. Isona bonuksena on Royon kuvitus, joka on tosi nättiä ja tarkkaa. Olen ihastellut Royon töitä aikaisemminkin ja minusta tuntui, että kirja antaa enemmän kuvataiteen kuin kirjallisuuden ystäville. Kirja kannattaa kuitenkin luetuttaa lapsella, joka nurisee lukemisen olevan tylsää ja katsoa muuttuuko mieli.

Lauren Beukes: Zoo City; Eläinten valtakunta

Alkuperäisteos: Zoo City (2010)

Kirjoittanut: Lauren Beukes

Kustantaja: Aula & Co

Suomennettu: 2016

Sivuja: 409

★★★★☆

"Zinzinillä on selässään laiskiainen, taito kirjoittaa toimivia nigerialaiskirjeitä ja maaginen kyky löytää kadonneita esineitä. Kun hänen viimeisin asiakkaansa, vanha nainen, kuolee ja poliisi takavarikoi hänen palkkionsa, Zinzin on suostuttava tehtävään jota hän inhoaa: etsimään kadonnutta henkilöä.

Salamyhkäinen musiikkituottaja Odi Huron palkkaa hänet etsimään kadonnutta teinitähteä ja keikka saatta olla Zinzin tie vapauteen, pois Zoo Cityn saastaisesta slimmista jossa rikolliset eläinkumppaneineen eleävät helvetillisen Pohjavirran pelossa.

Sen sijaan tehtävä sinkoaa Zinzin yhä syvemmälle rikollisten ja taikuuden vääristämän kaudpungin ytimeen, jossa hänen on kohdattava elettyjen elämien synkät synkät salaisuudet - myös omansa.

Zoo City on hyytävän terävä ja oivaltavan kepeä sekoitus urbaania fantasiaa, koukuttavaa trilleriä ja Etelä-Afrikan nykytodellisuutta. Teos palkittiin Arthur C. Clarke -palkinnolla vuoden parhaana scifi- ja fantasiakirjana."

Näemmä välillä kannattaa tarttua sellaiseenkin kirjaan, jossa tuntuu olevan kaikkia oman maun vastaisia elementtejä. Kun näin blogeissa ensimmäisiä postauksia Zoo Citystä, jo pelkkä nimi sai minut kääntymään kannoillani, sillä luulin sen olevan ihmsten kamppailua villiintyneitä eläimiä vastaan. Kuitenkin tartuin kirjaan, sillä etukannessa komeilee teksti: "Lauren Beukes on todella, todella lahjakas" ,George R.R. Martin. Martinin kaltaisen kirjailijan huomio sai minutkin kiinnostumaan.

Poikkeukselliseti en ole lukenut kirjasta arvosteluja tai edes takakansitekstiä, joten kokemis oli yhtä positiivista yllätystä. Zoo Cityssä eläimet eivät suinkaan ole valtaamassa maailmaa, vaan ihmiset saavat eläimen taakakseen tekemistään rikoksista, eläintä ei kuitenkaan anneta häpeän merkiksi ihmisten toimesta vaan ne ilmestyvät jostakin, joskaan kukaan ei tiedä mistä tai miksi. Eläimelliset saavat eläimensä mukana myös yliluonnollisia kykyjä, joita he joutuvat hyödyntämään useimmiten laitapuolen kulkijoina, sillä eläimellisiä syrjitään.

Päähenkilö Zinzi elää jo keskellä rikollisvyyhtejä, joten hänen ei voi sanoa joutuvan niihin vaan hän pikemminkin vajoaa syvemmälle. Zinzi ottaa poikkeukselisesti vastaan kadonneen henkilön etsinnän, ei vain rahan vaan myös oman uteliaisuutensa tähden, siinä sivussa hänellä on selviteltävänä mm. mies- ja rahasotkuja. Minua ei niinkään kiinnostanut kirjan mysteerielementti, sillä kirjallisuudessa mysteerit on tarkoitettu ratkaistaviksi, miksi siis ihmetellä asioiden etenemistä? Tosin Beukesin juonenkäänteistä, jotka eivät olleet aina tavanomaisempia dekkareille. Eniten minua viehätti kirjassa maailma ja ihanan persoonalliset hahmot.

Sankaritar Zinzi December on kantaa taakkanaan Laiskiaista, mutta on jo hyväksynyt osansa eläimellisenä, vaikkakin kontrasti hänen entisen, ylellisen elämänsä ja nykyisen rikosten täyteisen slummin välillä on huomattava. Nokkela ja näsäviisas Zinzi ei kuitenkaan säpsähdä katujen kauhuja ja tietää jo miten rikollisia käsitellää. Zinzi tehtailee työkseen huijauskirjeitä ja etsii kadonneita esineitä. Kumpikin työ ja niiden mukana tulleet ihmiset ovat olennainen osa tarinaa, jossa päästään seikkailemaan Etelä-Afrikan slummeissa ja bisnesmaailmassakin.

Miljöönä Etelä-Afrikka on mielenkiintoinen, enkä ole ennen lukenut mitään sinne sijoittuvaa kirjaa. Zoo Cityssä kietoutuvat mielenkiintoisesti fantasia ja muti-taika, johon monet afrikkalaiset uskovat. Muti-taika pitää sisällään vanhoja uskomuskia ja pelkoja, mutta sen käyttötavat ja henkien yhteydenotot ovat modernisoituneet, esim. henget saattavat ilmoittavaa itsestään sähköpostitse tai puhelimella, riippuu vain kuka siihen uskoo.

Eläimellisyys olisi saattanut jäädä kirjassa ehkä liian pinnalliseksi ellei Beukes olisi ujuttanut kirjaan "aineistoja", joissa kerrotaan eläimellisten elämästä vankilassa sekä tutkitaan eläimellisyyttä tieteellisesti. Myös kaikkien kammoksuva Pohjavirta saa perusteellisemman selityksen juurikin tällaisen "tutkimuksen" kautta. Olen hulluna kaikkiin kirjoihin joissa on lisämateriaalina itserakennetun maailman faktoja, sillä ne vain kertovat kuinka syvällisesti kirjan maailmaa on pohdittu ja rakennettu.

Zoo City sisälsi kaikkea mistä kirjoissa pidän, vaikkei tämä ollutkaan aivan mukavuusalueellani. Eläimellisyyden mukana tulevat kyvyt olisivat voineet olla hieman isommassa osassa kuin pikaisina mainintoina. Tämän takia toivoisinkin, että kirjalle tulisi jatkoa tai joku muu samaan maailmaan sijoittuva kirja. Zoo City on fantasiageneressä raikas tuulahdus eläimellisyytensä kanssa, mutta myös siksi, että se sijoittuu miljööseen ja kulttuuriin, joihin fantasiakirjat eivät yleensä sijoitu (tai sitten niitä ei vain suomenneta, eikä niistä siis tiedetä).

Liebster Award jos toinenkin

Krjoituksista on taas selvitty, joten on aika ja aikaa alkaa lukea myös muita kuin koulukirjoja. Tällä hetkellä minulla on menossa Lauren Beukesin Zoo City - Eläinten valtakunta, josta on tulossa bloggaus piakkoin.

Nyt kuitenkin on aika vastata kahteen Liebster Awardsiin, jotka sain jo aikoja sitten. Kiitos Cilla in Wonderlandin Cillalle sekä Evarian Kirjahyllyn Evarialle tästä huomionosoituksesta.

Säännöt

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.

2. Laita palkintokuva esille blogiisi.

3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.

4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.

5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.

6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.

7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Ensiksi Cillan kysymykset:

1. Muistatko mikä on ensimmäinen kirja, jonka olet lukenut opittuasi lukemaan?

Taisi olla joku Sämpylän vauhdikkaat seikkailut, en muista kirjailijaa, mutta kyseiseen sarjaan kuului erilaisten eläinten kommelliksista kertovia kirjoja.

2. Mikä on inhokkikirjasi?

Tällä hetkellä se lienee Wenla Männistö, kamalan tyhjäpäinen naispäähenkilö ja typerää jonneilua koko kirja.

3. Oletko osallistunut lukupiiriin tai muuhun vastaavaan toimintaan?

Lukion lukudiplomiryhmissä vedetään välillä lukupiiriä, jos emme jaksa tehdä kirjallisia tehtäviä. Olisi kyllä mukava osallistua lukupiiriin useamminkin, sillä tykkään keskustella kirjoista ja kuulla niistä eri näkökulmia.

4. Jätätkö kirjan lukemisen helposti kesken vai sinnitteletkö viimeiselle sivulle asti, vaikkei kirja kiinnostaisi yhtään?

Joko lopetan jo ensimmäisillä sivuilla, jos kirja ei nappaa, tai jos kirjassa on jotakin hyviä pointteja voin lukea vaikka puoleen väliin toivoen että kirja paranisi. Useimmiten pyrin kuitenkin lukemaan kirjan loppuun, ellei se aiheuta korventavaa tuskan tai häpeän tunnetta.

5. Luetko kirjoja missä tahansa?

En pysty lukemaan kirjoja autossa, sillä joskus kärsin matkapahoinvoinnista, junassa ja lentokoneessa samaa ongelmaa ei ole. En lue myöskään julkisilla paikoilla, paitsi koulukirjoja, sillä haluan keskittyä kaunokirjallisuuteen täysillä, koulukirkojen lukeminen on lähinnä tärkeimpien lauseiden bongailua. :-D

6. Jos tarjoaisit illallisen neljälle kirjallisuudesta tutulle hahmolle, ketkä saisivat kutsun?

Jane Austenin Emman, Zoo City - Eläinten valtakunnan Zinzinin ja viimeisenä, muttei vähäisempänä kutsuisin varmaankin Tulen ja jään laulu -sarjan Daenerys Targaryenin. Näissä kaikissa neitokaisissa on jotakin samaistuttavaa, Emma on älykyydessään hieman ylimielinen, johon hän joskus kompuroi (tuttua), Zinzin on rääväsuu ja Daenerys on kiltti niille jotka sen ansaitsevat, mutta häntä ei kannata suututtaa. Viimeiseksi kutsuisin miessukupuolen edustajaksi Mustan tikarin veljeskunta -sarjan Lassiterin, saataisiin aikaan hieman säpinää.

7. Edelliseen liittyen, mikä olisi illallisten kuumin puheenaihe?

Luultavasti jotakin järkevää maailmanmenosta, siihen asti kunnes Lassiter alkaisi vetämään omaa showtaan, josta jokaisella olisi varmasti jotakin sanottavaa.

8. Minkä kirjan nimi kuvaa parhaiten kulunutta viikkoasi?

Aika taistelun ja tähtivalon

9. Luetko usein tietokirjoja?

Muutaman vuodessa kokonaan, mutta kerran kuussa tulee selailtua useampaakin.

10. Kirja vai elokuva?

Kirja. Elokuvat harvoin tavoittavat sen mitä haluan. Elokuvissa ei ole samanlaista yksityiskohtaisuutta ja syvyyttä kuten kirjoissa ja useimmiten, jos näen elokuvan, joka on tehty kirjan pohjalta listaan asioita mitkä elokuvasta puuttuivat.

11. Millä mielellä suhtaudut tulevaan syksyyn?

Syksy on jo mennossa, mutta se alkoi paniikinsekaisin tuntein kirjoitusten takia. Nyt voin kuitenkin nauttia punertuvista lehdistä ja huurteisista aamuista kaakaon ja kirjan kanssa.

Ja sitten Evarian kysymykset:

Ja tässä vielä kysymykset:

1. Mikä on mottosi / elämänohjeesi?

Ööh, ei minulla ole.

2. Mitkä ovat oman kirjahyllysi TOP5-kirjat?

1. J.R. Wardin Sitomaton rakastaja, 2. Laura Gustafssonin Huorasatu, 3. Siiri Enorannan Surunhauras, Lasinterävä, 4. Gena Showalterin Pimeyden suudelma ja 5. Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli osa 2

3. Mikä sarjakuvahahmo kuvaa sinua parhaiten?

En osaa päättää vain yhtä, mutta Kiroileva siili, Nemi tai Shugo Charan Amu Hinamori kuvaavat minua parhaiten :-D

4. Jos saisit aikakoneen käyttöösi, mihin haluaisit matkustaa?

Apua, niin paljon vaihtoehtoja! Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä 1800-luku ja naisasialiikkeen nousu lähietäisyydeltä.

5. Lapsuuden lempisatusi?

Pieni samettipupu

6. Paras paikka lukemiseen?

Oman sängyn nurkka.

7. Jos et harrastaisi lukemista, mitä tekisit kaikella sillä ajalla, jonka nykyään käytät lukemiseen?

Pelaisin, piirtäisin ja kirjoittaisin, niin kuin teen nytkin lukemisen lisäksi, tosin piirtäminen on jäänyt vähemmälle.

8. Todennäköisin syysi jättää kirja kesken?

Se etten saa kiinni päähenkilöistä tai juonesta, myös tylsä kerronta saa kannet paiskautumaan kiinni.

9. Miten lapset ja nuoret saataisiin lukemaan enemmän?

Saataisiin opettajat ymmärtämään, etteivät Ronja Ryövärintytär ja Vaahteramäen Eemelit ole enää muotia, vaan opettajat voisivat seurata mitä lasten- ja nuortenkirjoja Suomessa julkaistaan. Lisäksi olisi tärkeää huomioida oppilaan henkilökohtainen taitotaso kirjoja valittaessa niin tekstin määrän kuin fontinkin suhteen.

Lisäksi yläastelaisille ei kannata aina antaa niitä kirjoja, joita he olisivat "valmiita" lukemaan, eli ne käsittelisivät rankkoja aiheita, sillä nuorilla on ongelmia myös omasta takaa. Lukuharrastuksen edistämiseksi olisi hyvä myöntää, että myös hömpällä on paikkansa koulumaailmassakin.

10. Varhaisin kirjoihin tai kirjastoon liittyvä muistosi?

Päiväkodillamme kävi kirjastoauto, josta lainasin eläinkirjoja. En osannut vielä lukea, mutta oli kivaa katsella erikoisia kuvia kavereiden kanssa.

11. Jos sinun elämästäsi kirjoitettaisiin kirja, mikä sen nimeksi tulisi?

Kotirotan muistelmat :'-D

Minä taas haluaisin kysyä muilta bloggaajilta tällaisia asioita:

1. Minkä kirjan maailmassa haluaisit elää?

2. Kumpaa on helpompi lukea minä- vai hän-kertojaa?

3. Leikitäänpä, että olet saanut kaksi lasta, tytön ja pojan, ja sinun tulee nimetä heidät lempihahmojesi mukaan (1-3 etunimeä). Mitä antaisit heille nimeksi ja miksi?

4. E-kirja vai paperiversio?

5. Missä lukemassasi kirjassa on mielestäsi kauneimmat kannet?

6. Voisitko kuvitella kirjoittavasi kirjan?

7. Minkä taruolennon ottaisit lemmikiksi?

8. Onko kirjahyllyssäsi jokin tietty järjestys vai laitatko kirjat vain sinne missä on tilaa?

9. Keräiletkö fanitavaraa? Jos keräilet niin mitä sinulla on?

10. Millaisista asioista et pidä kirjoissa?

11. Käytkö kirjallisuus- tai fanitapahtumissa, kuten messuilla tai coneissa?

Ja kysymyksiin saavat vastata:

Taikakirjaimet

Unelmien aika

Kirjavarkaan tunnustuksia

Tuntematon lukija

Tarinoiden syvyydet

Kansien takana on seikkailtu jo vuosi!

Kiitos © MyEpicRillalle synttärikuvasta.

Blogisynttärien kunniaksi teen pienen kuolleista nousemisen. Alkuun pyydän anteeksi blogikuolemaa, mutta olen valmistautunut ruotsin, englannin ja filosofian kirjoituksiin niin, etten ole juuri ehtinyt lukea muuta kuin koulukirjoja ja ruotsinkielisiä Muumeja, mutta kirjoitusten jälkeen siihen on tulossa muutos.

Oma kirjablogi tuntuu vieläkin uskomattomalta. Kun aloitin, olin jo kauan seurannut kirjablogeja, ja ihmettelin miten ihmiset osaa tehdä niin hienoja sivuja ja hämmästelin miten kustantajatkin ottavat bloggaajiin yhteyttä arvostelukappalaiden muodossa. Oman blogin pitäminen kutkutti, mutta tuntui kaukaiselta. Oikeassakaan elämässä mielipiteeni kirjoista ei kiinnostanut ihmisiä, niin miksi sitten netissäkään. Lopulta halusin saada kunnollisen tekosyyn lukea säännöllisesti ja ajattelin blogin olevan hyvä syy sekä itselleni että muilla, mutta lopulta lukion lukudiplomi antoi alkusysäyksen.

Alkukankeudesta huolimatta tekstejä alkoi tulla, aloin ymmärtää bloggerin namiskoita ja olen saanut jopa lukijoita! Muistan vieläkin ensimmäiset säikähdykset kun katsoin lukijamäärästä kertovan numeron muuttuneen. On hienoa saada tietää, että minunkin jutuillani on sen verran väliä, että niistä haluaa pysyä ajan tasalla. Kommenttejakin on tullut ja on mukavaa kuulla, jos kirja herätti kiinnostusta, tai että joku kertoo kokemuksensa samaisesta kirjasta oli se sitten samanlainen tai päinvastainen kuin omani.

Kirjablogini yhtenä pointtina on myös löytää samanhenkisiä ihmisiä joiden kanssa voi puhua kirjoista. Ajan myötä uskaltauduin kommentoimaan vihdoinkin omalla nimimerkilläni, sillä anonyyminä olen täyttänyt kommenttibokseja jo useamman vuoden. Kommentointi oli aluksi jännittävää ja on vieläkin, etenkin johonkin uuteen blogiin, mutta en ole kertaakaan saanut vastaani ilkeää vastakommenttia, tai että kommenttini olisi jätetty huomiotta. Kanssabloggaajille kiitos myös siitä, että ovat antaneet minulle haasteita ja tunnustuksia, niitä on ollut ilo tehdä (ja lisää on näköjään tulossa).

Blogi tulee taas pian aktiivistumaan ja sisältöön saattaa tulla hieman uusia aluevaltauksia Traconista ostamieni anime-boxien ja mangavuoren takia, vaikka pääpaino säilyykin kirjoissa. Olen myös harkinnut perustavani blogille joko twitter- tai facebook-tilin, johon voisin naputella lyhyempiä väliaikatietoja. En kuitenkaan tiedä kumpi olisi parempi, niin olisi kiva kuulla teidän kokemuksianne.

Vielä kerran kiitos lukijoilleni, muille kirjabloggaajille ja kaikille, jotka olette eksyneet tänne :-) Ja oikein kirjavaa syksyä!

Puolitiehen jääneen naistenviikkohaasteen koonti

Naistenviikko on nyt takana päin ja kirjablogit ovat täyttyneet mielenkiintoisista hahmoanalyyseistä, kirja-arvosteluista sekä muista naisiin liittyvistä pohdinnoista. Valitettavasti töiden takia aikani ja voimani eivät riittäneet luvattuihin seitsemään teemoittaiseen kirjasuositukseen. Haluan kuitenkin kiittää kaikkia, jotka ovat kommentoineet (keskenjäänyttä) postaussarjaa, oli hienoa kuulla, että siitä oli hyötyä. Etenkin kätilöistä kertova Ujostelemattomat- tietokirja herätti kiinnostusta.

Aion osallistua naistenviikkohaasteeseen ensi vuonnakin, jos sellainen tulee. Tosin tavoitteeni lienevät silloin realistisemmat.

Linkit postaussarjan osiin:

Osa 1: Tietoa naisista

Osa 2: Mangamimmit

Osa 3: Prinsessat pelastaa

Osa 4: Kohtalottaria

Naistenviikkohaaste osa 4: Kohtalottaria

Kohtalo on usein keskeinen tekijä kirjallisuudessa. Ennustukset määräävät tavalliset teinit taistelemaan maailmanvalloittajia vastaan, ja hehän suostuvat siihen koska joku vanha ja viisas sanoo. Mutta kohtalo ei aina ole vanhan papyruksen kryptiset tekstit, vaan joskus päähenkilöt, useimmiten naiset, joutuvat tilanteisiin, joissa he eivät enää jaksa olla ajopuita, vaan asettavat itselleen päämäärän, jonka toteuttuminen muuttaisi maailman rakenteita. Eilisessä postauksessa oli juttua prinsessoista, jotka rikkovat prinsessanormeja, tässä postauksessa puhun kohtalottarista, naisista jotka ottavat ohjat käsiinsä päättäen itse oman kohtalonsa.

"I'm not going to stop the wheel, I'm going to break the wheel."

Tulen ja jään laulu -sarja

Kirjoittanut: George R.R. Martin

Julkaistu: 1996-?

Suomennettu: 2003-? (Kirjava)

Osia: 5/?

"Tulen ja jään laulu alkaa

Vuosia kestänyt kesä on päättymässä, kun kuningas Robert Baratheon saapuu pohjoiseen Talvivaaraan tapaamaan vanhaa ystäväänsä lordi Eddard Starkia ja tarjoaa tälle valtakunnan vaikutusvaltaisinta virkaa. Viran edellinen haltija koki ennenaikaisen kuoleman, ja lordi Eddard päättää ottaa tapauksesta selvää. Starkit ovat karua ja omissa oloissaan viihtyvää sukua, mutta nyt he ajautuvat mukaan valtakunnan poliittiseen vehkeilyyn.

Samaan aikaan meren takana maanpaossa olevat hullun lohikäärmekuningas Targaryenin perilliset suunnittelevat paluuta isänsä valtaistuimelle. Vanhat kaunat ajavat valtakuntaa kohti sekasortoa ja sisällissotaa, ja vain harvat katsovat omaa miekanvarttaan pidemmälle. Etelän lämmössä on helppo olla uskomatta kertomuksiin valtakuntaa pohjoisessa rajoittavan Muurin takana heräävistä unohdetuista voimista. Synkät enteet puhuvat kuitenkin omaa kieltään: Talvi on tulossa.

Valtaistuinpeli on avausosa yhdelle aikamme menestyksekkäimmistä fantasiasarjoista, kirja, joka nosti eeppisen fantasian arvostuksen ylös kuopastaan. Se on yhdistelmä suurta seikkailua ja inhimillistä tragediaa, kertomus kunniasta ja kärsimyksestä, rakkaudesta ja petoksista sekä tasapainottelusta elämän ja kuoleman välillä samalla kun aatelisperheiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. ”Valtaistuinpelissä vaihtoehdot ovat voitto tai kuolema. Välimuotoja ei ole.”

George R. R. Martin (s. 1948) on amerikkalainen scifin, kauhun ja fantasian mestari. Hän on voittanut teoksi."(Valtaistuinpelin takakansiteksti)

Daeneryksen englanninkielinen lausahdus kuvaa kohtalottaria osuvasti. Valtaistuinpelin alussa näytti siltä, että miehet laittoivat pyörät pyörimään ja naiset jäivät taka-alalle. Sarjan edetessä naishahmot ovat kyllästyneet sodan tuomaan epävarmuuteen ja alkaneet toimia itsenäisesti, kun eivät voi tietää milloin seuraava suojelia kuolee tai pettää. Kostokin on ollut naisia liikkeelle laittava tekijä ja se on aiheuttanut sen, että sarjan edetessä osat alkavat vaihtua, naiset vievät miehet vikisevät.

Kirjoittanut: Emmi Itäranta

Kustantaja: Teos

Julkaistu: 2015

Sivuja: 335

"Toistuvien tulvien koettelemalla saarella nuori kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta verisen, puhekyvyttömän naisen. Vain naisen ihoon kirjoitettu nimi vihjaa siitä, kuinka hän on päätynyt kutojien luokse.

Tulvien pahetessa myös tuntematon sairaus alkaa vaivata saaren kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Äänettömän naisen tarinaa selvittäessään Eliana löytää itsensä keskeltä saaren  historian j anykyisyyden kudelmaa, jonka langat lomittuvat ja kietoutuvat toisiinsa kuin kutojien seinävaatteissa - tai niissä unissa, jotka ovat saarella kiellettyjä.

Kudottujen kujien kaupunki on Emmi Itärannan toinen romaani. Sen mestarillisesti kudottu juoni, syvä inhimillisyys ja tarkka, kaunis kieli näyttävät maailman joka on meillekin totta."

Itäränta on kuvannut kummassakin teoksessaan ruohonjuuritason kapinointia yhteiskuntaa vastaan. Kudottujen kujien kaupungissa Eliana ei ole ennustusten valittu vaikka pahoinpidellyn naisen käsivarressa lukeekin hänen nimensä. Eliana ajautuu olosuhteiden viemänä tilanteeseen, jossa hän voi pelastaa rakkaansa vain muuttamalla maailmaa. Eliana ei ole kapinnallisten viimeinen toivo, vaan hän ottaa vapaaehtoisesti vastaan vaarrallisen tehtävän ainoana pakotteenaan rakkaus.

Kirjoittanut: Margaret Atwood

Julkaistu: 2005

Suomennettu: 2005 (Tammi)

Sivuja: 166

"Hän oli aina niin vakuuttava. Monet ovat uskoneet, että hänen kuvauksensa tapahtumien kulusta pitää paikkansa -muutama murha, pari kaunista viettelijätärtä ja yksisilmäistä hirviötä sinne tai tänne. Minäkin uskoin häntä aika ajoin. Tiesin, että hän on vilpistelijä ja valehtelija, en vain uskonut, että hän vilpistelisi ja valehtelisi minulle. Enkö minä ollut sentään ollut uskollinen? Enkö ollut odottanut odottamisesta päästyäni, vaikka olin tuntenut suurta kiusausta -joskus lähes pakkoa- tehdä toisin? Ja kun kertomuksen virallinen versio pääsi levitykseen, mikä minusta tehtiin? Opettavainen legenda. Keppi, jolla lyödään muita naisia. Tottahan hekin voisivat olla yhtä harkitsevia, luotettavia ja kaiken kärsiviä kuin minä! Tällaisen asenteen omaksuivat runonlauluajat ja tarinoiden sepittäjät. Älkää matkiko minua, tekisi mieli huutaa teille -juuri niin, teille! Mutta kun yritän huutaa, ääneni on kuin pöllön huhuilua."

S.14

Penelope on syrjään jätetty hahmo, jonka roolia on vähätelty, mutta hän osoittaa kuitenkin, ettei ole mikään nukke. Samalla kun Odysseus seilailee pitkin maailmaa, Penelope siivoilee miehensä sotkuja ja keksii keinoja pitää kosijat loitolla. Penelopen teot eivät ole maailmaa mullistavia, vaan selviytymistä. Hänen tarinastaan tekee mielenkiintoisen se, että hän kertoo sen kuolemansa jälkeen, mikä antaa uudenlaista näkökulmaa tapahtumien vaikutuksesta myöhempiin tapahtumiin. Penelopen kohtalo elämässä ei ole se, mikä saa minut ajattelemaan häntä yhtenä kohtalottarena, vaan se mitä hän oivaltaa kuolemanjälkeisessä elämässään ja miten hän ajatuksensa kertoo. Maailman muuuttaminen ei ole aina aineellisen vallan kaappaamista toiselta, vaan omien ajatusten kaappaamista toisen hallusta.