J.R. Ward: Verisuudelma

Alkuperäisteos: Blood Kiss (2015)

Kirjoittanut: J.R. Ward

Kustantaja: Basam book

Julkaistu: 2016

Sivuja: 400

♥♥♥♥♥

"Mustan tikarin veljeskunnan tarina jatkuu uudessa sarjassa!

Vampyyrien kuninkaan lähimmän neuvonantajan tytär Paradise haluaa paeta aristokraattisen nuoren naisen elämää. Hän päättää aloittaa Mustan tikarin veljeskunnan koulutusohjelman, vaikka se ei kaikkia miellytäkään. Hän haluaa oppia pitämään puolensa ja ajattelemaan omilla aivoillaan. Suunnitelma on hyvä, mutta todellisuus jotain aivan muuta. Koulutus osoittautuu äärettömän rankaksi, ja toiset kokelaat tuntuvat enemmän vihollisilta kuin liittolaisilta. Asiaa ei auta se, että koulutuksesta vastuussa olevalla Butch O’Nealilla, toiselta nimeltään Dhestroyerilla, vaikuttaa olevan yksityiselämässään pahoja ongelmia.

Kaiken huipuksi Paradise rakastuu toiseen koulutettavaan. Craeg on pelkkä siviili, jota Paradisen isä ei ikinä hyväksyisi. Craeg on kuitenkin kaikkea, mitä Paradise mieheltä haluaa. Kun väkivalta uhkaa repiä hajalle koko koulutusohjelman ja samalla eroottinen jännite Craegin ja Paradisen välillä kasvaa, Paradise joutuu kovalle koetukselle. Löytääkö hän itsestään voimaa toimia oman päänsä ja sydämensä mukaisesti – niin työssä kuin vapaa-ajalla?"

Tiedättekö sen flown, kun uppoutuu lukemaan jotakin kirjaa niin että maailma katoaa ympäriltä? Se ei enää tunnu lukemiselta kun vain elää niitä tapahtumia. Tämän kirjan kanssa kävi niin, luin sen yhdessä päivässä, vaikka olisi paljon muutakin tekemistä. Wardin vampyyrit osaavat vietellä.

Mustan tikarin perintö on spin-off -sarja Mustan tikarin veljeskunnalle, vaikka sarjat ova erillisiä ovat ne silti sidottuja toisiinsa. Verisuudelmassa kyllä selitettiin hyvin mitä aiemmassa sarjassa on tapahtunut, mutta silti kannattaa lukea Mustan tikarin veljeskunta -sarja, jos haluaa nauttia kirjasta täysillä. (Ja muutenkin jos ei ole vielä tutustunut Mustan tikarin veljeskunta- sarjaan niin suosittelen.) Aivan kuten alkuperäissarjan alussa tässäkin on vain muutama päähenkilö johon keskitytään, siksipä tämä on hieman lyhyempi kuin Wardin kirjat yleensä ja kokonaisuutena hallitumpi paketti.

Päähenkilönä häärii vampyyrien kuninkaan ensimmäisen neuvonantajan tytär Paradise (facepalmaus tuolle nimelle), joka ei halua olla vain kaunis koriste tai jonkun ylhäisöuroksen peniksenjatke. Hän päättääkin repäistä itsensä irti valmiiksi sanellusta tulevaisuudesta ja kerrankin tehdä jotakin suurta, niimpä hän liittyy veljeskunnan koulutusohjelmaan, johon otetaan tällä kertaa naaraitakin. Abalonen isä suostuu tähän uskoen, että koulutusohjelma toimisi Paradiselle vain itsepuolustuskurssina, vaikka Paradisen tavoitteet ovat toisenlaiset.

Paradise on nimestään huolimatta ihana päähenkilö johon on helppo samaistua. Koulutusohjelmaan hakeutuu enimmäkseen hyväkuntoisia uroksia ja yksi naaras hänen lisäkseen, periaatteessa Paradise on koulutusohjelman heikoin lenkki, mutta ei veljeskunta testaa heistä pelkkää kuntoa. Sen minkä Paradise häviää voimassa voittaa hän sen sisukkuudessa, hän yrittää vaikka tiedostaa heikkoutensa. Ennen kaikkea hän yrittää auttaa muita vaikka omat voimat olisivat loppu, juurikin tämä auttamishalu ja lämpö sai minut ihastumaan Paradiseen. Lämmöstä ja taustastaan huolimatta Paradise ei oli mikään hissuttelija, vaikka muut koulutettavat niin luulevatkin. Paradisen luonteenlujuus on yllätys muille koulutettaville, etenkin Craegille.

Craeg liittyy koulutusohjelmaan valmistautuakseen kostamaan vanhempiensa kuoleman. Hän kannusti Paradisea liittymään koulutusohjelmaan ja joutuu katumaan sitä. Naarashan vie hänen huomionsa treenaamisesta ja kostoon valmistautumisesta, nöyryytyksen huipuksi naaras vielä voittaa hänet muutaman kerran! Craegin suhatutuminen Paradiseen on yhtä on-offia, mutta hän alkaa pikkuhiljaa hyväksyä pitävänsä naaraasta. Kunnes hän huomaa, että Paradise jätti kertomatta jotakin oleellista.

Koulutettavina on myös muita vampyyreja, joista tullaan kuulemaan jatkossa. Paradisen lisäksi koulutuksessa on vain yksi naaras Novo, jolla on asenne kohdillaan mutta selvästi myös menneisyyden haamuja. Odotan innolla milloin Novosta kuullaan lisää, sillä hän antaa mahdollisuuden erilaiseen paritukseen kuin mitä BDB:ssä yleensä on ollut. Novon lisäksi mielenkiintoa herättää Axe, röyhkeä gootti, joka on jokaisen vastaantulijan mielestä potentiaalinen sarjamurhaaja. Axe sai muista koulutettavista eniten sivutilaa, sillä onhan hän sarjan seuraavan kirjan Blood Vow:n päähenkilö, kirjan pitäisi ilmestyä englnniksi joulukuussa. Muista koulutettavista ei vielä saatu paljoa irti (paitsi Paytonista, joka perseilee glymeralle sopivalla tavalla, ei siitä sen enempää), mutta näistä kahdesta odotan kirjaa kuin kuuta nousevaa.

Ilmeisesti Mustan tikarin perinnön ideana on paitsi parittaa uusia hahmoja ja valottaa siviilivampyyrien elämää, myös tehdä pikku katsauksia veljeskuntalaisten avioelämään. Tässä kirjassa nähtiin pitkästä aikaa Butchia ja Marissaa. Joidenkin mielestä heidän osionsa oli turha, mutta minä pidän siitä, että muita pareja ei unohdeta heti kun heidän kirjansa päättyy. Lisäksi kaikki parhaimmat vitsit olivat heidän sivuillaan esimerkiksi urosten ruikutus tyttöjenillasta. Nauroin vedet silmissä! Ei heidän tarinansa kuitenkaan pelkkää hupia ollut, sillä eräs naaras joka hakee apua Turvapaikasta nostaa pinnalle niin Buchin kuin Marissankin selvittämättömiä asioita.

Tämä kirja oli paras lukemani kirja pitkään aikaa, sitä ei voinut laskea käsistään. Minusta tuntui, että tässä kirjassa oli enemmän huumoria kuin aiemmissa kirjoissa, mutta ei se tietenkään haittaa. Oli ihan hyvä että päähenkilöitä oli vain pari, mutta uskon että sivujuonia tulee jatkossa olemaan enemmän. Saa nähdä kuinka pitkälle tämä sarja kantaa, sillä ainakin tällä hetkellä koulutettavia on vain neljä Paradisen ja Craegin lisäksi.

Tämä oli kyllä kaikin puolin täydellinen lukukokemus BDB-fanille. Ainoa huono puoli tässä kirjassa oli, että se loppui.

Aapo Rapi: Kosmista kauhua

Kirjoittajat: Aapo Rapi ja Peppe Koivunen

Kuvitus: Aapo Rapi (piirrokset) ja Peppe Koivunen (värit)

Kustantaja: Like

Julkaistu: 2014

Sivuja: 79

★★★ ½☆

"Olipa kerran pari tyyppiä...

Aapo Rapi tunnetaan undergroundhenkisistä sarjakuvistaan. Hänen albuminsa  Meti on ollut ehdolla Euroopan arvostetuimman sarjakuvapalkinnon saajaksi Angoulěmen festivaalien pääsarjassa."

En yleensä lue länsimaisia sarjakuvia, sillä länsimaalaisia sarjakuvia leimaa hutaistun näköinen yksinkertaisuus tai amerikkalaisten sankarisarjakuvien jäykkyys. Kosmista kauhua  eksyi kuitekin kirjapinooni, sillä sen värimaailma kiinnitti huomioni jo kaukaa. Värien käyttö onkin sarjakuva-albumin paras puoli huumorin lisäksi.

Kosmisessa kauhussa seikkailaan tupakoivan Draculan ja hänen palvelijansa Igorin kanssa. Kaksikko viettää tyytyväisiä öitä linnassaan urkuja soittaen ja kauhukirjallisuudesta keskustellen. Valitettavasti edes elävän kuolleen legendan linna ei ole turvassa nykyajan byrokratialta, sillä linnan rauhaa saapuu häiritsemään muuan tarkastaja, joka vaatii Draculalta virallisia ja kirjallisia selvityksiä niin työ-, asumis-, vero- kuin mielenterveysasioistakin. Koska ihmiset toimivat kirkkaassa päivänvalossa Dracula lähettää palvelijansa Igorin hoitamaan asiaa, kuitenkin kun palvelija jää sille tielleen Dracula alkaa huolestua ystävästään ja lähtee etsimään tätä. Etsintä ei kuitenkaan suju ongelmitta ja Dracula joutuukin ongelmiin niin nykyajan tapojen kuin menneisyyden tuttavien kanssa.

Vaikka sarjakuvan juoni ei ole yllätyksellinen, on se sisällöltään sitäkin parempi. Dracula ja Igor keskustelevat paljon kirjallisuudesta ja elokuvista, eikä edes kauhukirjallisuuden mestari Lovecraft jää paitsi kaksikon kritiikistä. Keskustelun yleisin aihe on se, että ennen kaikki oli paremmin, eikä nykyajan mukavuuksia siedetä. Dracula pitää kiinni dramaattisista ja kuuluisista hokemistaan, ei ihme että hänen mielenterveyttään epäillään, sillä hän ei halua irtaantua roolistaan. Menneisyydessä Dracula oli ehkä pelätty pimeyden herra, mutta nyt hän on vieraantunut maailmasta ja kaikki sen uutuudet pelottavat häntä. Oli suorastaan suloista katsella kuinka vampyyri imee paniikissa tupakkaansa pälyillen baarien asiakkaita.

Igor puolestaan ei ole niin dramaattinen nykyaikaa ja ihmisiä pelkäävä otus, vaan toimii suorastaan välinpitämättömästi. Hän ei ole lainkaan sellainen vampyyrinpalvelija, jollaisiksi ne yleensä mielletään. Hänen ja Draculan suhde muistuttaa enemmän kämppiksiä kuin herraa ja palvelijaa, tämä on kuitenkin mielestäni hyvä ja tunnelma on rento. Vaikkei Igorin ja Draculan herra-palvelija- suhde ole kovin ilmeinen, huomaa siinä kuitenkin kuinka Igor joko vain myötäilee tai on hiljaa. Örmyn kasvoilla ei kuitenkaan juuri näy hänen ajatuksiaan.

Kuvituksessa parasta oli väritys, värit yksinkertaisia, mutta murrettuja, sävyeroja ei juuri ole esim. varjostuksissa. Vaikka värit ovat enimmäkseen kirkkaita, yksinkertainen käyttö mustan kanssa luo yllättävän synkkää tunnelmaa ja kontrastia, vaikka värit ovat kirkkaita.

Länsimaalaiseksi sarjakuvaksi tämä oli piristävä. Sopivasti huumoria ja ironiaa niin nykyaikaa kuin vanhoja taruja kohtaan. Etenkin nyt kun viime vuosina vampyyrit ovat olleet suosiossa tällainen huumoripala on hyvää luettavaa niille, jotka ovat kyllästyneet kulmahampaisiin ja kimallukseen. Tässä sarjakuvassa käsitellään juuri sitä, mikä teini-Dracula -kirjoissa unohtuu, se miten vampyyri selviytyy nykyajassa ja tottuu siihen, kun on elänyt satoja vuosia.

J.R. Ward: Varjot

Kirjoittaja: J.R. Ward

Kustantaja: Basam books

Julkaist: 2015

Sivuja: 656

♥♥♥♥♡

Mustan tikarin veljeskunta -sarjan 13. osa!

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrotodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukko.

Kun Trez oli vasta lapsi, hänen vanhempansa myivät hänet s'Hisben kuningattarelle seksiorjaksi. Trez pakeni ja päätyi New Yorkin Caldwelliin sutenööriksi. Ainoa ihminen, johon hän tuntee voivansa luottaa on hänen veljensä iAm.

iAm on aina yrittänyt suojella veljeään itsetuholta, mutta heikoin tuloksin. Kun Trez tapaa Selenan, hänen elämänsä näyttää vihdoin kulkevan oikeaan suuntaan, mutta onnen tiellä on suuria esteitä. Trezin kuningattarelle vannoma vala on aika panna täytäntöön - hänen on antauduttava kuningattaren tyttärelle, eikä pakotietä tai neuvotteluvaraa ole.

Trezin on valittava, seuraako hän sydäntään vai alistuuko muiden hänelle määräämään kohtaloon. Yllättävä tradegia kuitenkin sekoittaa kaiken, ja iAm on valmis äärimmäiseen uhraukseen rakkaudesta veljeensä.

Tätä sarjaa ei voi arvostella kuin sydämmillä. Tämän kirjan lukemisessa ei kestänyt sen takia kauan, että se olisi ollut huono vaan halusin lukea sen rauhassa, joten luin puolet syyslomalla ja puolet joululomalla. Trezin ja iAmin tarina oli raikas tuulahdus BDB-sarjaan, heidän tarinansa oli erilainen varjojen erilaisen kulttuurin vuoksi ja juuri varjojen maailma toi raikkautta sarjaan. Juoni on sama kuin aikaisemminkin uros ja naaras löytävät toisensa, uroksen (ja myös naaraan) ongelmat varjostavat suhdetta, välttelyä, tutustumista ja rakastumista. Ja loppu on aivan erilainen kuin muissa kirjoissa, sekin oli uutta joskaan ei toivottua sellaista.

Trezin ja Selenan suhde eteni mukavasti, vaikka kyseessä oli salamaromanssi kuten BDB-kirjoissa yleensä, he saivat rauhassa tutustua toisiinsa ja käydä treffeillä. Olisikin ollut liian julmaa että varjojen uhkavaatimusten ja Selenan sairauden lisäksi olisi tullut lisäongelmia. Selena oli erilainen valittu, rohkeampi ja aloitteenkaampi kuin sisarensa, tämä taitaa johtua ehros-koulutuksesta ja sairauden tuomasta "elämme vain kerran" -asenteesta. Trez taas oli ihan ok hahmo,  mutta koko kirjan ajan hän kärsi jonkinlaisesta maanis-depressiivisyydestä, kun hän oli hyvällä tuulella, vitsaili ja ylisti Selenaa hän oli ihana, mutta kun Selena oli poissa demonit pääsivät valloilleen ja angstaus alkoi. Toki hänellä on aihetta murehtiakin, mutta kontrasti mielentilojen väilillä oli suuri. Trez saa kuitenkin söpöyspisteitä korkeanpaikankammosta.

Kirjan parasta anti (taas kerran) olivat sivuhahmojen osuudet. Minä rakastuin s'Exiin jo ensi lukemalta ja halusin lukea hänestä lisää. Hänen roolinsa varjojen maailmassa on niin kiinnostava, puhumattakaan hänen luonteestaan, hän on samaan aikaan vapautta kaipaava, mutta myös perinteitä ja (narttu)kuningatarta kunnioittava uros. Veljeskuntalaiset ovat tähän mennessä haistattaneet pitkät perinteille yksi toisensa jälkeen, joten s'Exin perinteiden vaaliminen antoi hänelle syvyyttä ja omaperäisyyttä. Tosin alussa minun oli vaikea niellä se kuinka paljon hän perinteitä on valmis kunnioittamaan.

Varjojen maailma oli muutenkin kiinnostava, sitä esiteltiin tarkemmin kuin symphathien maailmaa ja toivonkin että siitä kuullaan vielä vaikkapa s'Exin oman kirjan merkeissä.

s'Ex ei ollut ainoa varjo Trezin lisäksi, joka pääsi ääneen myös iAm sai oman tarinansa maichenin kanssa. Minusta iAmin ja maichenin juttu oli vähän hätiköity, minusta se olisi tarvinnut enemmän pohjustusta,  mutta kohtalo on nopea käänteissään.

Sivuhahmot eivät loppuneet vielä siihen vaan myös Rhage, Assail, Xcor ja Layla seikkailivat omia polkujaan kirjassa. En olisi kuvitellut Rhagea tässä kirjassa näin isoon osaan enkä hänen samaistumistaan Treziin, vaikka jälkeenpäin se tuntuu erittäin järkevältä. Hänen kohtansa pohjustivat seuraavaa kirjaa, joka palaa hänen ja Maryn tarinaan. Pohjustus ei oikein antanut vinkkiä mitä tuleman pitää, mutta Ward on vihjannut adoptioaikeista. He eivät kuitenkaan ole ainoita joilla on ongelmia lasten kanssa, Xcor tapailee Laylaa odottaen milloin lunastaa osansa sopimuksesta, mutta hän sanoo naaraan raskauden olevan syy miksei tee sitä. Layla on ihana naaras ja selvästi kasvanut tarinan aikana, muutoinkin kuin vatsasta. Hänen ja Xcorin kohtaamisissa oli ihanaa jännitettä, joka toivottavasti ei lopullisesti räjähtänyt käsiin näiden erimielisyyksien takia.

Myös Assail pyöri kuvioissa mukana, mikä ei kiinnostanut minua tippaakaan. Toivottavasti hän jää nyt taka-alalle.

Ai niin, olihan vielä Paradise, Abalonen tytär, nuori aristokraattinaaras, joka pyristelee glymeran vaatimuksia vastaan pyrkimällä veljeskunnan koulutusohjelmaan. Ei liene elämää suurempi spoileri että hän pääsee sinne, sillä siitä kuullaan Blood Kiss (suom. Veren suudelma) -nimisessä kirjassa, joka on Black Dagger Legacy -sarjan avausosa. Suomeksi sen tulisi olla kauppojen hyllyillä maaliskuussa. Paradise vaikutti muuten lupaavalta hahmolta, mutten voi sietää hänen nimeään :-D Abalone, ymmärrämme että tyttäresi on sinulle uniikki lumihiutale, mutta oikeasti jotain rajaa.

Ainoa miinus, jonka annnan (Assailin lisäksi) johtuu surkeasta käännöksestä, sillä kirjoitusvirheitä oli niin paljon. Lisäksi synninsyöjä oli muutamassa kohtaa synninsuoja  se vaihtui jossain kohtaa, mutta virheellinenkin termi mainittiin aika usein. Siksi en antanut viittä tähteä, vaikka tarina sen arvoinen olikin.

Tämä kirja oli parasta BDB:tä pitkään aikaan, ovat aiemmatkin kirjat olleet hyviä mutta tässä tuli juuri sellainen tietty fiilis, jota viiden ensimmäisen kirjan kohdalla koin (ja myös parissa muussa siinä välissä). Varjot sai minut nauramaan, jännittymään ja lopussa itkemään.