J.R. Ward: Varjot

Kirjoittaja: J.R. Ward

Kustantaja: Basam books

Julkaist: 2015

Sivuja: 656

♥♥♥♥♡

Mustan tikarin veljeskunta -sarjan 13. osa!

Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrotodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukko.

Kun Trez oli vasta lapsi, hänen vanhempansa myivät hänet s'Hisben kuningattarelle seksiorjaksi. Trez pakeni ja päätyi New Yorkin Caldwelliin sutenööriksi. Ainoa ihminen, johon hän tuntee voivansa luottaa on hänen veljensä iAm.

iAm on aina yrittänyt suojella veljeään itsetuholta, mutta heikoin tuloksin. Kun Trez tapaa Selenan, hänen elämänsä näyttää vihdoin kulkevan oikeaan suuntaan, mutta onnen tiellä on suuria esteitä. Trezin kuningattarelle vannoma vala on aika panna täytäntöön - hänen on antauduttava kuningattaren tyttärelle, eikä pakotietä tai neuvotteluvaraa ole.

Trezin on valittava, seuraako hän sydäntään vai alistuuko muiden hänelle määräämään kohtaloon. Yllättävä tradegia kuitenkin sekoittaa kaiken, ja iAm on valmis äärimmäiseen uhraukseen rakkaudesta veljeensä.

Tätä sarjaa ei voi arvostella kuin sydämmillä. Tämän kirjan lukemisessa ei kestänyt sen takia kauan, että se olisi ollut huono vaan halusin lukea sen rauhassa, joten luin puolet syyslomalla ja puolet joululomalla. Trezin ja iAmin tarina oli raikas tuulahdus BDB-sarjaan, heidän tarinansa oli erilainen varjojen erilaisen kulttuurin vuoksi ja juuri varjojen maailma toi raikkautta sarjaan. Juoni on sama kuin aikaisemminkin uros ja naaras löytävät toisensa, uroksen (ja myös naaraan) ongelmat varjostavat suhdetta, välttelyä, tutustumista ja rakastumista. Ja loppu on aivan erilainen kuin muissa kirjoissa, sekin oli uutta joskaan ei toivottua sellaista.

Trezin ja Selenan suhde eteni mukavasti, vaikka kyseessä oli salamaromanssi kuten BDB-kirjoissa yleensä, he saivat rauhassa tutustua toisiinsa ja käydä treffeillä. Olisikin ollut liian julmaa että varjojen uhkavaatimusten ja Selenan sairauden lisäksi olisi tullut lisäongelmia. Selena oli erilainen valittu, rohkeampi ja aloitteenkaampi kuin sisarensa, tämä taitaa johtua ehros-koulutuksesta ja sairauden tuomasta "elämme vain kerran" -asenteesta. Trez taas oli ihan ok hahmo,  mutta koko kirjan ajan hän kärsi jonkinlaisesta maanis-depressiivisyydestä, kun hän oli hyvällä tuulella, vitsaili ja ylisti Selenaa hän oli ihana, mutta kun Selena oli poissa demonit pääsivät valloilleen ja angstaus alkoi. Toki hänellä on aihetta murehtiakin, mutta kontrasti mielentilojen väilillä oli suuri. Trez saa kuitenkin söpöyspisteitä korkeanpaikankammosta.

Kirjan parasta anti (taas kerran) olivat sivuhahmojen osuudet. Minä rakastuin s'Exiin jo ensi lukemalta ja halusin lukea hänestä lisää. Hänen roolinsa varjojen maailmassa on niin kiinnostava, puhumattakaan hänen luonteestaan, hän on samaan aikaan vapautta kaipaava, mutta myös perinteitä ja (narttu)kuningatarta kunnioittava uros. Veljeskuntalaiset ovat tähän mennessä haistattaneet pitkät perinteille yksi toisensa jälkeen, joten s'Exin perinteiden vaaliminen antoi hänelle syvyyttä ja omaperäisyyttä. Tosin alussa minun oli vaikea niellä se kuinka paljon hän perinteitä on valmis kunnioittamaan.

Varjojen maailma oli muutenkin kiinnostava, sitä esiteltiin tarkemmin kuin symphathien maailmaa ja toivonkin että siitä kuullaan vielä vaikkapa s'Exin oman kirjan merkeissä.

s'Ex ei ollut ainoa varjo Trezin lisäksi, joka pääsi ääneen myös iAm sai oman tarinansa maichenin kanssa. Minusta iAmin ja maichenin juttu oli vähän hätiköity, minusta se olisi tarvinnut enemmän pohjustusta,  mutta kohtalo on nopea käänteissään.

Sivuhahmot eivät loppuneet vielä siihen vaan myös Rhage, Assail, Xcor ja Layla seikkailivat omia polkujaan kirjassa. En olisi kuvitellut Rhagea tässä kirjassa näin isoon osaan enkä hänen samaistumistaan Treziin, vaikka jälkeenpäin se tuntuu erittäin järkevältä. Hänen kohtansa pohjustivat seuraavaa kirjaa, joka palaa hänen ja Maryn tarinaan. Pohjustus ei oikein antanut vinkkiä mitä tuleman pitää, mutta Ward on vihjannut adoptioaikeista. He eivät kuitenkaan ole ainoita joilla on ongelmia lasten kanssa, Xcor tapailee Laylaa odottaen milloin lunastaa osansa sopimuksesta, mutta hän sanoo naaraan raskauden olevan syy miksei tee sitä. Layla on ihana naaras ja selvästi kasvanut tarinan aikana, muutoinkin kuin vatsasta. Hänen ja Xcorin kohtaamisissa oli ihanaa jännitettä, joka toivottavasti ei lopullisesti räjähtänyt käsiin näiden erimielisyyksien takia.

Myös Assail pyöri kuvioissa mukana, mikä ei kiinnostanut minua tippaakaan. Toivottavasti hän jää nyt taka-alalle.

Ai niin, olihan vielä Paradise, Abalonen tytär, nuori aristokraattinaaras, joka pyristelee glymeran vaatimuksia vastaan pyrkimällä veljeskunnan koulutusohjelmaan. Ei liene elämää suurempi spoileri että hän pääsee sinne, sillä siitä kuullaan Blood Kiss (suom. Veren suudelma) -nimisessä kirjassa, joka on Black Dagger Legacy -sarjan avausosa. Suomeksi sen tulisi olla kauppojen hyllyillä maaliskuussa. Paradise vaikutti muuten lupaavalta hahmolta, mutten voi sietää hänen nimeään :-D Abalone, ymmärrämme että tyttäresi on sinulle uniikki lumihiutale, mutta oikeasti jotain rajaa.

Ainoa miinus, jonka annnan (Assailin lisäksi) johtuu surkeasta käännöksestä, sillä kirjoitusvirheitä oli niin paljon. Lisäksi synninsyöjä oli muutamassa kohtaa synninsuoja  se vaihtui jossain kohtaa, mutta virheellinenkin termi mainittiin aika usein. Siksi en antanut viittä tähteä, vaikka tarina sen arvoinen olikin.

Tämä kirja oli parasta BDB:tä pitkään aikaan, ovat aiemmatkin kirjat olleet hyviä mutta tässä tuli juuri sellainen tietty fiilis, jota viiden ensimmäisen kirjan kohdalla koin (ja myös parissa muussa siinä välissä). Varjot sai minut nauramaan, jännittymään ja lopussa itkemään.