Laura Gustafsson: Anomalia

Kirjoittaja: Laura Gustafsson

Kustantaja: Into

Julkaistu: 2013

Sivuja: 242

★★★★★

"´Suurin on rakkaus. Mutta sitä ennen loppuvat sanat.´

Anomalia on henkipattojen romaani. Kostonäytelmä, julistu, frassi ja fysiologinen draama, jossa miltei kukaan ei pelastu. Yksi lapsi kuolee, toinen saa syntyä. Aika ja paikka muuttuvat, mutta ihminen, eläin ja elämä pysyvät samana. Kirja on kylmäävä matka ihmiseläimen sieluun.

Rakas lentoemäntä, en halua moralisoida sinua. Annoit lapsellesi elämän.

Kamala, sinä suden ottotytär, sudeksi kasvanut. En minäkään viihdy ihmisen nahoissa. Vastaan kyllä, jos ulvot.

Baby P, en löydä yhtään lohdullista sanaa."

Minäkään en meinaa löytää sanoja, ei lohdullisia vaan sellaisia, joilla saisin selitettyä tuntemani inhon ja innostuksen sekaisen tunnemyrskyn, ja siksi tästä bloggaamiseen meni niin kauan. Laura Gustafsson on yksi lempikirjalijoistani, aiemmin lukemani Huorasatu sai minussa aikaan tunne- ja ajatusryöpyn, jonka sulatteluun meni ja menee vielä pitkään. Nyt kävi samoin Anomalian kanssa. Joku voisi sanoa Gustafssonin kirjoja sillisalaatiksi, sillä niissä otetaan kantaa moneen asiaan ja aineksia on monia, mutta minusta Gustafsson hallitsee hyvin kokonaisuuksiaan ja aiheiden moninaisuus antaa vähän kaikenlaisille lukijoille jotakin mielenkiintoista ja tarttumapintaa uusiin aiheisiin. Anomaliassa otetaan kantaa lasten oikeuksiin ja myös ihmisen suhteesta luontoon, mutta sivussa käsitellään myös lihansyöntiä, uskontoa ja paljon muuta.

Kirja koostuu seitsemästä osasta, joista on kirje "Ludvig Wittgensteiniltä", yksi saarna (Vauvaevankeliumi) ja viisi juonta eteneenpäin vievää osaa joissa päähenkilöinä ovat vahinkolasta odottava lentoemäntä, susilapset Amala ja Kamala sekä Baby P:ksi kutsutun Peterin, kaltoin kohdellun ja kuoliaaksi kidutetun lapsen äiti. Lentoemännän ja Baby P:n äidin osiot käsittelevät laspsia, niiden syntymää, elämää, kohtelua ja kuolemaa, kun taas Amalan ja Kamalan osiot koskevat luonnon ja ihmisyyden välisiä suhteita ja ristiriitoja.

Huorasadussa Gustafsson käytti hyväkseen mytologiaa ja uskontoja, mutta Anomaliassa henkilöt ovat oikeasti eläneitä ihmisiä, joista ymmärtää paremmin, jos heistä on kuullut aiemmin. Jos Amala, Kamala ja Baby P eivät ole ennestään tuttuja, kannattaa lukea ensiksi viimeisellä sivulla olevat kiitokset ja selitykset. Tietenkään kirja ei kerro näiden henkilöiden oikeita tarinoita vaan heidän kohtalonsa ovat lähtökohtina Gustafssonin omille spekulaatioille.

Lentoemännän tarina ei minua juuri hetkauttanut ja Baby P:n tarinaa oli inhottava lukea, mutta ehdottomaksi suosikiksi tässä kirjassa nuosivat susilapset Amala ja Kamala. He saivat minut pohtimaan ihmisyyttä, etenkin sitä onko oikein yrittää väkisin pakottaa biologinen ihminen muuttumaan ihmiseksi, mikä tekee ihmisestä ihmisen ja onko tämä ihmisyys niin hienoa että siihen pitää pyrkiä vai onko se vain meidän omaa ihmisluuloamme. Myös se olisiko ollut oikein pitää susilapset lemmikkeinä ja antaa heidän elää omanlaistaan elämää askarrutti, olivathan he sentään ihmisiä. Hankalaa tämä ihmisyys.

Myös luonnollisuus, siis ihmisen kulttuurillinen luonnollisuus, kyseenalaistetaan. Pastori Singh, tyttöjen löytäjä ja kasvattaja kauhistelee monet kerrat, kuinka on "luonnotonta" kun tytöt kulkevat ilman vaatteita tai tekevät tarpeensa pihalle. Luonnollisuus-sana on vääristynyt. Vaikka kirjan loppupuolella Kamala osaa jo puhua, kävellä ja käyttäytyä ihmismäisesti hän ei ole siltikään täysin ihminen. Hänen vähistä puheistaan käy ilmi, kuinka hän edelleenkin on osa luontoa ja kertoo kuinka metsässä on hyvä elää.

Siinä missä Amalan ja Kamalan tarinat olivat minusta suloisia ja liikkuttavia, Baby P:n tarina oli kuvottava. En halunnut lukea sitä, mutta en voinut jättää keskenkään. Vaati suoranaisia valmiteluja ennen kuin sitä alkoi lukemaan, en lukenut sitä iltaisin, etteivät tapahtumat tulisi uniini ja yritin varata mahdollisimman paljon aikaa, jotta saisin luettua sen kerralla. Vähän kuin laastarin repäisy. Valitettavsti se ei onnistunut ja Baby P:n kohdat saivat lukemiseeni monen päivän taukoja.

Kaikkein eniten minua inhotti Baby P:n äiti, vaikka hänen poikaystävänsä ja tämän veli  olivat pikkupojan kiduttajat. Äiti oli ihan h*lvetin itsekäs, ei puhunut mistään muusta kuin itsestään ja antoi poikakaverinsa tehdä mitä vaan, jotta hän ei jäisi yksin. Hän puhui kuin tuo kaikki olisi aivan normaalia ja kaikki muut vain olisivat häntä vastaan. Myös sosiaalityöntekijöiden sokeus (turtumus?) oli oksettavaa luettavaa, kaikenlaiset tekosyyt menivät läpi, ja jos eivät mene niin vika on jossain muualla.

"En kuitenkaan mikään hirviö ole vaan olosuhteiden uhri. Mulla on viranomaisten allekirjoittamat paperit, joissa sanotaan, että olen täydellinen äiti."

S.184

Raivostuttava akka.

Tämä oli kaiken kaikkiaan (taas) ajatuksiaherättävä kirja. Siihen sopii tarttua, jos on kiinnostunut luonnon ja ihmisen suhteesta, tai lasten kohtelusta, mutta on siinä paljon muutakin. Hirveän herkille lukijoille en suosittele tätä, sillä tämän kirjan jutut jäävät askarruttamaan vielä pitkäksi aikaa, mutta jos tahtoo ajattelemisen aihetta (tai esseeseen sopivan kirjan) suosittelen. Vielä lopuksi pieni lukunäyte, sillä sisäkannen pätkä ei ole minusta paras mahdollinen.

"Käsien venyttely rentouttaa Kamalan sormien nivelet. Hän saa otteen vesilasista, onnistuupa lähes ristimään sormensakin. Joseph kehuu Kamalaa vuolaasti. Pian tyttö keksii uutta käyttöä käsilleen. Joseph löytää tytön koskettelemassa itseään lannevaatteen alta. Tyrmistykseltään hän ei pysty puhumaan, heittää vain päällystakkinsa Kamalan päälle.

´Tästä en kirjoita päiväkirjaani halaistua sanaa.´

Sen sijaan hän kirjoittaa Kamalan nauttivan muiden uutuuksien muassa siitä, että saa kuumalla ilmalla löyhytellä itseään viuhkalla."

S.105