perjantai 27. toukokuuta 2016

Italo Calvino: Ritari joka ei ollut olemassa


Kuva: Goodreads

Alkuperäisteos: Il cavaliere inesistente (1959)
Kirjoittanut: Italo Calvino
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 204
Sivuja: 126
★☆☆☆☆

"Frankkien armeija on järjestäytynyt Pariisin punaisten muurien juurelle Kaarle Suuren katselmusta varten. Kulkiessaan paladiiniritariensa ohi kuningas huomaa ritarin, jonka häikäisevän valkoinen haarniska loistaa aamun valossa. Uteliaana hän pyytää ritaria kohottamaan silmikkoaan ja näyttämään kasvonsa. Ritari kieltäytyy - yksinkertaisesta syystä. Häntä ei ole olemassa...

Tästä alkaa ritari Agilulf Guildivernesin tarina, persoonan joka on irrallisiksi jääneiden tietoisuuksien ja tahdonvoimien summa. Aseenkantajanaan ritarilla on Gurdulu, joka on tosin olemassa, mutta ei tiedä sitä itse. Kun synkkäkatseinen nuori Torrismond asettaa Agilulfin nimen ja ritarikunnian kyseenalaiseksi, täytyy loukatun ritarin lähteä maailmalle puolustamaan mainettaan."

Taas yksi koululukeminen kärsitty. Ritari joka ei ollut olemassa  on aikuisten satu, jossa nunna kertoo ritari Agilulfin tarina siitä kuinka vaikeaa on olla olematon ritari. Vaikka äidinkielenopettajani hehkutti tätä en pitänyt tästä lainkaan. Ymmärsin kyllä mitä aiheita tarina käsitteli, mutta se ei poista sitä kuinka paljon minua ärsyttivät sekä hahmot että tyyli.

Agilulf on vain leijuva haarniska, joka suoriutuu tehtävistään täydellisesti, mikä tietenkin ärsyttää muita sotilaita. Vaikka Agilulf haluaa olla olemassa halveksii hän silti olemassa olevien virheitä, mutta täydellisiä ihmisiä ei ole, niin ei ole Agilulfiakaan. Agilulfin olemattomuuden korostaminen sekä ärsytti että oli myös ristiriitasta, sillä kirjailija alkaa lopussa lipsua kuvailussaan mm. kuvailemalla Agilulfin hymyä, jota ei pitäisi olla, saatika näkyä muille hahmoille.

Agilulfin vastakohtana taas on hänen aseekantajansa Gurdulu, joka on kaikkea mahdollista aina kalasta soppaan asti. Minun teki mieli repiä silmät päästäni lukiessani hänen yrityksiään olla ties mitä. Gurdulu oli kerrassaan idiootti.

Olevaisen ja olemattomuuden lisäksi kirjassa käsitellään muitakin asioita ja sitä kautta hahmoja. On naispuolinen sotilas Bradamente, joka etsii täydellistä miestä ja löytääkin sellaisen ongelmana vaan ettei Agilulf ole olemassa. Bradamenteen rakastuu Agilulfia ihaileva Rembalt, joka haluaa kostaa isänsä kuoleman. Tämä sekalainen seurue päätyy kuninkaan riveistä omille teilleen kun Torrismond-niminen nuorukainen kertoo, ettei Agilulf ole ansainnut ritarin arvoaan, sillä Agilulfin pelastama ylhäisöneito ei ollutkaan neitsyt vaan kysyeisen nuorukaisen äti.

Vaikka kirja muuttuukin hieman mielenkiintoisemmaksi lopussa, niin mielenkiintoni lopahti pian, sillä Torrismondin sukusotku sai liika lisäsävyjä liian nopeasti ja ne ratkesivatkin liian nopeasti. Torrismond oli kuitenkin kirjan järkevin hahmo ja hänen kohtansa kirjan kiinnostavimpia (mikä ei ole paljon).

Vaikka tämä kirja oli nopea lukea, niin minusta se oli liian nopea. En tarkoita sitä, että olisin halunnut lukea tätä enemmän, vaan sitä että kirjailijan nopea kerrontatyyli teki tarinasta paitsi satumaisien, myös tyhmän ja naiivin. Kaikki kävi liian äkkiä, niin ongelmien ilmaantuminen kuin niiden ratkaiseminenkin.

En pitänyt kirjan tyylistä, enkä varsinkaan hahmoista. No, lukudiplomimerkintä ja kokemus tämäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti