 |
| Kuva: Goodreads |
Alkuperäisteos: Il cavaliere inesistente (1959)
Kirjoittanut: Italo Calvino
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 204
Sivuja: 126
★☆☆☆☆
"Frankkien armeija on
järjestäytynyt Pariisin punaisten muurien juurelle Kaarle Suuren katselmusta
varten. Kulkiessaan paladiiniritariensa ohi kuningas huomaa ritarin, jonka
häikäisevän valkoinen haarniska loistaa aamun valossa. Uteliaana hän pyytää
ritaria kohottamaan silmikkoaan ja näyttämään kasvonsa. Ritari kieltäytyy -
yksinkertaisesta syystä. Häntä ei ole olemassa...
Tästä alkaa ritari Agilulf
Guildivernesin tarina, persoonan joka on irrallisiksi jääneiden tietoisuuksien
ja tahdonvoimien summa. Aseenkantajanaan ritarilla on Gurdulu, joka on tosin
olemassa, mutta ei tiedä sitä itse. Kun synkkäkatseinen nuori Torrismond asettaa
Agilulfin nimen ja ritarikunnian kyseenalaiseksi, täytyy loukatun ritarin
lähteä maailmalle puolustamaan mainettaan."
Taas yksi koululukeminen kärsitty. Ritari
joka ei ollut olemassa on aikuisten
satu, jossa nunna kertoo ritari Agilulfin tarina siitä kuinka vaikeaa on olla
olematon ritari. Vaikka äidinkielenopettajani hehkutti tätä en pitänyt tästä
lainkaan. Ymmärsin kyllä mitä aiheita tarina käsitteli, mutta se ei poista sitä
kuinka paljon minua ärsyttivät sekä hahmot että tyyli.
Agilulf on vain leijuva haarniska, joka suoriutuu tehtävistään
täydellisesti, mikä tietenkin ärsyttää muita sotilaita. Vaikka Agilulf haluaa
olla olemassa halveksii hän silti olemassa olevien virheitä, mutta täydellisiä
ihmisiä ei ole, niin ei ole Agilulfiakaan. Agilulfin olemattomuuden
korostaminen sekä ärsytti että oli myös ristiriitasta, sillä kirjailija alkaa
lopussa lipsua kuvailussaan mm. kuvailemalla Agilulfin hymyä, jota ei pitäisi
olla, saatika näkyä muille hahmoille.
Agilulfin vastakohtana taas on hänen aseekantajansa Gurdulu, joka on
kaikkea mahdollista aina kalasta soppaan asti. Minun teki mieli repiä silmät
päästäni lukiessani hänen yrityksiään olla ties mitä. Gurdulu oli kerrassaan
idiootti.
Olevaisen ja olemattomuuden lisäksi kirjassa käsitellään muitakin asioita
ja sitä kautta hahmoja. On naispuolinen sotilas Bradamente, joka etsii
täydellistä miestä ja löytääkin sellaisen ongelmana vaan ettei Agilulf ole
olemassa. Bradamenteen rakastuu Agilulfia ihaileva Rembalt, joka haluaa kostaa
isänsä kuoleman. Tämä sekalainen seurue päätyy kuninkaan riveistä omille
teilleen kun Torrismond-niminen nuorukainen kertoo, ettei Agilulf ole ansainnut
ritarin arvoaan, sillä Agilulfin pelastama ylhäisöneito ei ollutkaan neitsyt
vaan kysyeisen nuorukaisen äti.
Vaikka kirja muuttuukin hieman mielenkiintoisemmaksi lopussa, niin
mielenkiintoni lopahti pian, sillä Torrismondin sukusotku sai liika lisäsävyjä
liian nopeasti ja ne ratkesivatkin liian nopeasti. Torrismond oli kuitenkin
kirjan järkevin hahmo ja hänen kohtansa kirjan kiinnostavimpia (mikä ei ole
paljon).
Vaikka tämä kirja oli nopea lukea, niin minusta se oli liian nopea. En
tarkoita sitä, että olisin halunnut lukea tätä enemmän, vaan sitä että
kirjailijan nopea kerrontatyyli teki tarinasta paitsi satumaisien, myös tyhmän
ja naiivin. Kaikki kävi liian äkkiä, niin ongelmien ilmaantuminen kuin niiden
ratkaiseminenkin.
En pitänyt kirjan tyylistä, enkä varsinkaan hahmoista. No,
lukudiplomimerkintä ja kokemus tämäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti