Miina Supinen: Mantelimaa

Kirjoittaja: Miina Supinen

Kustantaja: WSOY

Julkaistu: 2015

Sivuja: 317

★★★☆☆

"Jarruton vuoristorata valon juhlan pimeään sydämeen.

Molli Nieminen vihaa joulua, hyvästä syystä. Mutta kun sähköisku paiskaa aviomiehen koomaan, entisen poptähden on perheensä elättääkseen pakko lähteä töihin Mantelimaahan.

Siis minne? Mantelimaa on sekoitus huvipuistoa ja ostosparatiisia, 2000-luvun tekniikalla ja lamaa uhmaten rakennettu uuden ajan joulumaa, jossa voi ihastella mekaanisten tonttujen aherrusta, jättää tenavat lapsiparkin pomppulinnaan ja suunnata Elfetit-ryhmän eroottiseen esitykseen - ja käydä välissä vaikka rautakaupassa.

Valtakuntaa hallitsee tornistaan joulupukkimainen liikemies Jonne J. Halkio, Mollin vanha tuttu joka pursuaa toteuttamiskelvottomia ideoita. Jouluparatiisin kimaltavien lattioiden alla lymyää kuitenkin toinen maailma, jota johtaa kammottava Nukentekijä synkkine suunnitelmineen.

 Kun lumialtaasta löytyy ruumis, Mantelimaan piparikulissit alkavat murtua."

Takatalven päättymisen kunniaksi tuli luettua jotain jouluista. Odotukset eivät olleet hirveän korkealla kirjan suhteen, sillä tämä on jännityskirjallisuutta, eikä se ole mieligenereni. Toiseksi olen lukenut blogeista, että lapsilla olisi suuri rooli tässä kirjassa, mikä ei myöskään oikein sytytä. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, jännitys oli oikeasti jännää eivätkä lapsihahmot olleet ärsyttäviä.

Mantelimaa on jouluteemainen ostosparatiisi, joka on myös kauppakeskeuksen, huvipuiston ja kylpylän epäpyhä risteytys. Mekaaniset tontut heiluttat vilkkuvalojen seassa ja huutelevat ohikulkijoille kaikkea jouluista. Viihdettä on tarjolla lapsiparkeista strippibaareihin ja suklaakylpyihin. Mantelimaata johtaa Jonne J. Halkio, joka toteuttaa joulumaan irvikuvassaan mitä milikuvituksellisempia ja idioottimaisimpia ideoitaan. Lastenohjelmista tuttu ja entinen teinitähti Molli Nieminen joutuu ottamaan Jonnen tarjoaman työn vastaan hampaita kiristellen, heidän yhteinen menneisyytensä ei ole mitenkään mairitteleva. Heidän lisäkseen tarinassa seikkailevat Mollin lapset, jotka tutustuvat Mantelimaan pimeisiin nurkkiin, sekä arka Felix, joka on Jonnen alainen, seikkailemaan pääsee  myös Mollin koomasta toipuva mies.

Tarina vaikutti aluksi oudolta, jopa ärsyttävältä, Mantelimaan outouden kuvailussa tuntui olevan liikaa yrittämistä, sillä outoja yksityiskohtia oli liikaa. Kuitenkin kun ensimmäinen osa oli selätetty ja Mantelimaan tonttuja ei tarvinnut enää kuvailla päästiin mielenkiintoisiin seikkoihin. Mantelimaassa on tapahtunut yllättäviä kuolemia ja katoamisia, mutta ne eivät ole tapahtuneet summan mutikassa, vaan kaikkia uhreja yhdistää menneisyydessä eräs asia, josta edes henkilöt itse ole tietoisia tai eivät ainakaan usko siihen.

Vaikka tässä tapahtuu murhia, tämä ei onneksi ole rikoskirjallisuutta, poliisit pysyvät maijoissaan, eivätkä päähenkilötkään jahtaa syyllistä päätä pahkaa, vaan kakki selviää aikanaan. Sen lisäksi, että jossakin niin iloisessa ja lapsellisessa ympäristössä kuin Mantelimaa tapahtuu murhia on kirjassa paljon muutakin synkkää: Antipukki, Nukentekijä, onkaloiset, mielisairaala Ahjo. Kaikkea näitä ei kuitenkaan selitetä lukijoille heti, vaikka niistä puhutaan paljon, sillä ne ovat niin itsestään selviä asioita/huhuja kirjan maailmassa, ettei niitä tarvitse selittää. Juuri nämä yksityiskohdat herättivät mielenkiinnon ja loivat jännittynyttä tunnelmaa.

Kirjassa seikkaillaan sekä nykyhetken joulumyllerryksessä, että Mollin menneisyydessä, jossa tavataan niin sirkustaiteilijoita kuin huumejengejäkin. Mollin menneisyys oli mielenkiintoinen, ja vaikka hän on entinen pop-tähti sitä osaa hänen elämässään käsitellään melko vähän. Mielenkiintoisinta takaumissa oli mielisairaala Ahjo, jossa Molli oli periaatteessa ilman syytä. Myös Mollin lasten touhut ovat mielenkiintoisia, kukaan Mantelimaassa ei puutu lasten touhuihin, kun eivät omat vanhemmatkaan puutu. Siispä tytöillä on vapaus tutkia paikkoja, joihin aikuiset eivät kiireeltään ehdi katsoa tai eivät uskalla, oli pelon syynä sitten itsesuojeluvaisto tai potkujen pelko.

Mantelimaa oli oikein mukava jännityskirja, joka oli oikeastikin jännä. Asiat kudottiin pikku hiljaa yhtenäisiksi ja takaumat antoivat lisäsyvyyttä tarinaan, jota ei olisi ollut jos asiat olisi vain selitetty. Kirjan loppu oli periaatteessa pienoinen pettymys, sillä tarinalla oli aineksia paljon hurjempaankin huipennukseen, mutta toisaalta se olisi ollut arvattavaa. Tämä oli ihan mukava välipalakirja.