Jude Deveraux: Ylämaan lupaus

Alkuperäisteos: The Velvet Promise (1991)

Kirjoittaja: Jude Deveraux

Kustantaja: Gummerus

Julkaistu: 2005

Sivuja: 431

★★★★  ½

"Kun Gavin Montgomery ja Judith Revedoune vihitään kukkien koristamalla alttarilla, koko hääväki riemuitsee. Mutta Gavinin sydän on muualla: hän on luvannut rakkautensa toiselle naiselle, jäänvaalelle Alicelle. Vaikka Judithin kullanruskeiden silmien katse kiehtoo Gavinia, hän on Alicelle antamansa lupauksen vanki.

Nöyryytettynä leiskuvaluonteinen Judith päättää vihata aviomiestään, joka ottaa hänestä vain sen minkä haluaa mutta kieltää häneltä rakkautensa. Kohtalolla on kuitenkin varattuna Judithille toiselnalinen tulevaisuus..."

Ennen tätä luin vahingossa sarjan seuraavan osan Ylämaan taika, sillä sen takakannessa luki, että se olisi ollut sarjan ensimmäinen osa. Siksi olenkin hieman spoilaantunut tämän kirjan tapahtumista mutta se ei lukemistani juuri haitannut, kaikkihan tietävät miten romanttiset kirjat päättyvät.

Judithia on valmisteltu koko elämänsä ajan luostariin, jossa hänestä oletetaan tulevan prioritar, luostarin johtaja. Hänen hirviöisänsä kuitenkin pettää lupauksensa omien suunnitelmiensa nojalla ja pakottaa Judithin naimisiin. Tyttö on elänyt koko ikänsä eristyksissä, eikä hänellä ole kokemusta miehistä, keimailusta tai siitä millaista on olla vaimo, ellei lasketa sitä kuinka hän on nähnyt isänsä hakkaavan äitiään. Pakotettuna hän päättää alistua kohtaloonsa peläten miehen olevan samanlainen kuin isänsä.

Gavin taas on ollut jo pitkään suhteessa Alice-neitoon, joka kuitenkin "pakotetaan" naimisiin toisen kanssa. Gavinkin pelkää tulevaa avioliittoa, mutta hän suunnittelee telkeävänsä tulevan vaimonsa aurinkohuoneeseen kutomaan sillä aikaa kun hän itse hallitsee naisen mukana tuotua omaisuutta. Judith kuitenkin ylittää odotukset ja Gavin on riemuissaan, nyt hänellä on kaksi kaunotarta. Mutta Judith ei ole mikään neito, vaikka siltä näyttääkin, hän touhukas, käytännöllinen ja vaatii kunnioitusta, mikä johtaa useisiin riitoihin Gavinin kanssa, sillä mies ei sovinistisuuttaan voi sietää Judithin käytöstä. Kipinät sinkoilevat monessakin mielessä, mutta jäänvaalea Alice tekee kaikkensa sammuttaakseen ne.

Kirjan alkuasetelma on kolmiodraama, joka alkaa vähitellen saada uusia kulmia, kun Judithin olemassaolo paljastuu ja hän astuu aateliston eteen. Judith on niin kaunis kultasilmiensä kanssa, että kaikki miehet lankeavat hänen edessään silkasta ihastuksesta. Vaikka suurin osa hahmoista oli Mary Suemaisen kauniita, ja kaikki miehet halusivat Judithia, kuten Ö-luokan YA-kirjoissa, tämä ei kuitenkaan sellaista ollut, sillä hahmoissa oli luonnetta. Judith on ihan ulkona ylhäisön sosiaalista normeista, jolloin hän tietämättään jakelee "kutsuja" ja vihjeitä vain hymyilemällä ystävällisesti. Hän puhdistelee kalalammikoita ja neuvoo seppiä, samalla kun Gavin repii hiuksiaan kiroten vaimonsa epänaisellisuutta, mutta samalla haluttavuutta. Gavin oli kyllä alussa kamala sika, kohteli Judithia kuin koiraa ja kutsuukin tätä omaisuudekseen. Vaikka minusta omistushaluisuus on tietyllä tasolla söpöä, Gavinin asiattomat epälyt Judithia kohtaan saivat minut suorastaan suuttumaan. Lisäksi miehen paksukalloisuus ja suoranainen typeryys naisten suhteen otti päähän. Onneksi Gavin kasvaa kirjan aikana hieman ja kaksikon riitelystä tulee jopa hupaisaa. Etenkin eräästä vesisaaviepisodista.

Pääpiruna häärii Gavinin rakastajatar, krokotiilinkyyneliä viljelevä Alice, joka pahuudestaan huolimatta aiheuttaa enemmän sääliä kuin vihaa tai inhoa, vaikka kamala ämmä hän onkin. Mutta hänen kieroutuneisuutensa on kiehtovaa, ja se kuinka hänen naamionsa alkaa murtua pala palalta kirjan edetessä. Hänen lisäkseen kirjassa on monia muita pahiksia, enimmäkseen miehiä kuten Alicen sadistinen aviomiessika Edmond  ja Judithista hullaantunut Walter Demari (josta puhutuaan koko ajan sukunimellä, mikä nauratti). Kidnappauksia ja kiristyksiä ei jää puuttumaan ja he pitävät huolen, että muut hahmot ovat koko ajan varpaillaan.

Huomasin, että kirjassa kaikki ongelmat lähetevät liikkeelle siitä, että joku haluaa omistaa jonkun toisen syystä tai toisesta, etenkin Judith aiheuttaa omistushalua kauneudellaan. Ymmärrän, että siihen aikaan nainen laskettiin aviomiehensä omaisuudeksi, mutta myös naiset aiheuttavat ongelmia halutessaan omistaa miehen. Ei ihme että ongelmia syntyi tästä syystä myös pääparin välillä, sillä Gavinilla menee hetki tajuta että omistaminen ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa, ehkä hän ajatteli ettei Judithia tarvitse rakastaa kun hän jo omistaa tämän. Tunteilu olisi turha vaiva.

Pidin tästä kirjasta enemmän kuin Ylämaan taiasta, sillä siinä missä Bronwynin kiukuttelu oli välillä ärsyttävää, on Judith aina niin järkevä ja kykenee puhumaan miehet pussiin. Viimeinen sana on lähes aina hänen. Judith ei myöskään riehunut tai raivonnut niin paljon kuin Bronwyn. Gavin ja Stephen ovat melkolailla samanlaisia, mutta odotan innolla milloin pääsen lukemaan sarjan kolmannen osan, joka kertoo kiltistä Rainesta. Tämä on niin ihana aivot narikkaan -sarja.