Elokuva: Warcraft: The Beginning

Ohjaaja: Duncan Jones

Tuotanto: Legendary Pictures ja Universal Pictures

Genere: Seikkailu, toiminta, fantasia

Ikäraja: K12

Varoitukset: Väkivalta, kauhu

Kesto: 2h 3min

★★★★☆

"Azerothin rauhallinen valtakunta on sodan kynnyksellä, kun sen asukkaat kohtaavat pelottavan valloittajakansan. Omaa kuolevaa maailmaansa pakenevat örkkisoturit ovat valinneet heidän asuinpaikkansa uudeksi alusmaakseen. Kun kahden maailman välille avautuu portaali, yhtä armeijoista uhkaa tuho valloittajan käsissä, toista riutuminen sukupuuttoon. Toisiaan vastaan käyvistä joukoista nousee kaksi sankaria, joiden kohtaaminen määrää heidän perheensä, kansansa ja kotinsa kohtalon.

Näin alkaa huikea saaga vallasta ja uhrauksista. Sodalla on monet kasvot ja jokainen taistelee jonkin asian puolesta.

Warcraft: The Beginning on Legendary Picturesin ja Universal Picturesin eeppinen seikkailuelokuva maailman mullistavasta taistelusta, joka pohjautuu Blizzard Entertainmentin luomaan kansainväliseen ilmiöön."

Tänä vuonna olen käynyt katsomassa niin vähän elokuvia että hävettää, etenkin kun sellaiset helmet kuten Deadpool  ja Liisan seikkailut peilimaassa  menivät sivu suun koulukiireiden takia. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin kavereilleni "nyt mennään elokuviin!". En ole pelannut Warcraftia, mutta pelistä ilmiöksi kasvaneen fantasiasaagan tuntevat kaikki ainakin nimeltä, minä olen tutustunut siihen fanartin kautta. Onneksi eräs seurueemme jäsen oli pelannut pelejä ja informoikin kuinka uskollinen elokuva oli peleille, mikä auttoi hieman arvion muodostamisessa.

Tapahtumat saavat alkunsa örkkien tuhoutuneesta maailmasta, joka on aavikoitunut ja elinkelvoton. Örkkien maagi Gul´dan (Daniel Wu) onnistuu luomaan portaalin Azerothiin vaarallisella fel-taialla ja "pieni" sotajoukko lähtee raivaamaan Azerothista elintilaa koko Laumalle. Hallasusien johtaja Durotan (Toby Kebbell) ja hänen viimeisillään raskaana oleva vaimonsa Draka (Anna Galvin) ovat mukana örkkien ensimmäisessä aallossa. Azeroth on örkeille paratiisi, jossa on hyvän elinympäristön lisäksi vihollisia, jolloin örkit voivat toteuttaa ainoaa tuntemaansa elämäntapaa: sotaa. Durotan kuitenkin havaitsee tovereissaan muutoksia, jotka fel  tuo tullessaan, eivätkä ne sovi örkin kunniaan.

Örkkien saapuminen ei jää Azerothin kansalta huomaamatta ja näiden omituisten otusten ilmestymisen syytä ryhtyy selvittämään sotapäällikkö Anduin Lothar (Travis Fimmel), jonka seuraan löyttäytyy nuuskiva maagi Khadgar (Ben Schnetzer). Khadgar tunnistaa fel-taian läsnäolon, jolloin porukkaan liitetään vielä toinen maagi, voimakas Medivh (Ben Foster). Jotta kaikki tyypilliset fantasiaseikkailun kliseet tulisi täytettyä naissankariksi ja takinkääntäjäksi joutuu puoliörkkiorja Garona (Paula Patton), joka jää alkuperäisen kolmikon vangiksi.

Pakko myöntää että alunperin ainoa syyni nähdä elokuva olivat örkit, sillä olen hulluna kaikkiin "soturin kunnia" -juttuihin sekä barbaareihin. Yllätys olikin positiivinen, sillä örkeillä oli paljon enemmän tilaa tarinassa kuin oletin. Durotan on aivan ihana hahmo, karu soturi, jolla on hellä sydän. Örkkileirin tapahtumat vaikuttivat muutenkin eheämmiltä kokonaisuuksilta kuin sankarilauman sähläykset, jotka koostuivat lähinnä Medivhin katoamisista ja ilmestymisistä, sekä Garonan ja Lotharin päälleliimatusta romanssista.

Se romanssi! Sen aavisti heti, mutta rukoilin ettei sitä tulisi, mutta ei, pakkoparitus tapahtui, eikä siinä ollut edes mitään ylltättävää. Fantasiakliseet eivät häirinneet, sillä ne jäivät kauniin grafiikan, toiminan ja muutamien mielenkiitoisten hahmojen taakse, mutta se romanssi! Vaikken ole Warcraftia pelannut niin tiesin, ettei Garona ja Lothar ole canonia sillä sen näki, canonparien romanssit eivät olleet niin alleviivattuja, mutta Garonan ja Lotharin juttu tuotiin oikein naamalle. En sano että elokuva tulisi olla canonia, vaan se että muille suhteille on rakennettu hyvä ja varma alkuperäisen formaatin aikana tekee sen että elokuviin äkkiä lisätty juttu (se ei ole edes suhde) paistaa läpi hutaisullaan. Heidän juttunsa oli pakollinen romanssi, joka oli lisätty elokuvaan vain siksi, että jos joku wowittaja sattuu raahaamaan tyttöystävänsä elokuviin niin tytöllekin olisi jotakin mielenkiintoista.

Väärin, elokuvan pystyi nauttimaan fantasiaseikkailuna ilman aikaisempaa Warcraft-kokemusta. Pakkoromanssi oli vain tönkkö ja kiusallinen ja siitä näki, ettei sillä ole samanlaista hyvinrakennettua pohjaa kuin vaikkapa Durotanilla ja Drakalla. Söpöilyksi elokuvassa riittivät Durotanin ja Drakan aloituskohtaus, sekä Khadgarin uteliaisuus, romanssia ei olisi tarvittu.

Pakkoromansista huolimatta elokuva oli hyvä, vaikkakin hieman kliseinen. En osaa sanoa mitä true wowittajat tästä pitivät, mutta ainakin niille, jotka eivät ole pelanneet  saattoi olla pari yllättävääkin juonenkäännettä. Sen lisäksi, että elokuva oli taisteluntäyteistä grafiikkakarkkia oli siinä myös draamaa. Tai sitten olin ainoa, joka itki parissa kohtaa, mutta ei voi mitään.

Elokuvalle on luultavasti tulossa jatkoa, jos se menestyy hyvin, tarina ainakin jäi kesken. Warcraft-sarjasta on myös kirjoja, myös tästä elokuvasta ja se on suomennettukin. Innostuin sarjasta ja varasinkin kirjastosta Warcraft: Durotan -kirjan sillä Durotan oli lempihahmoni elokuvassa ja hänestä saa kuulla vielä kahden kirjan verran.