Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

"Devin Jonesin unelmien kesä tyttöystävän kanssa yliopistokampuksella peruuntuu. Sydänsuruja paetakseen Devin tarttuu yllättävään kesätyöhön: pestiin huvipuistossa. Vanhoilta tivolilaisilta Devin kuulee tarinan nuoresta naisesta, joka tapettiin kummitusjunaan. Tekijää ei saatu kiinni, ja naisen huhuttiin jääneen kummittelemaan.

Elämän ja kuoleman rajalla taiteilee myös parantumattomasti sairas poika, Mike, jonka aistit ovat tarkemmat kuin muilla, terveillä ihmisillä. Mutta murhaajaa ei hänkään pysty näkemään.

Tervetuloa Joylandiin on pehmeämpää Kingiä, kaihoisa ja lämminhenkinen muistelma menneistä ajoista. Mutta King ei olisi King, ellei tarinassa olisi hyytävämpi kääntöpuoli, pilkahdus pahuutta ja yliluonnollista kauhua."

 

Arvosana: ★★★☆☆

Tämä on ensimmäinen lukemani Stephen Kingin kirja, joka ei kuulemma ole Kingin perinteistä tyyliä. En ole aikaisemmin hänen kirjojaan lukenut, mutta olen varma että ne ovat kauhuntäyteisempiä kuin tämä.

Kirjan kerrontatyyli on rento ja muistelumainen, vaikka suurin osa kirjasta kuulostaa nuoren Devinin näkökulmalta, välillä vanha Devin tekee joitain huomautuksia, jotka saavat aikaan tunnelman kuin kuuntelisi vanhan miehen kertomusta nuoruudestaan. Aluksi oli mukava lipua tivolin kuvailussa ja tunnelmassa, mutta joissan kohtaa se alkoi tuntua liian pitkitetyltä ja aloin miettiä junnaako tarina paikoillaan. Kuitenkin kirjan loppumetreillä sydänsurut hautautuivat, kun sairaan pojan, Miken, ja tämän äidin parissa vietetty aika ja omatoiminen rikostutkinta alkavat viedä asioita uusille raiteille. Tunnelma muuttuu aivan erilaiseksi  kuin alussa.

 Kirja tuntui kahteen osaan jaetulta, ensin podetaan särkynyttä sydäntä ja sitten selvitellään murhia. Tyttöystävän haikailu tuntui turhauttavalta, sillä muistelumainen kerronta paljastaa jo alussa mitä tulee tapahtumaan, jolloin lukijat tietävät enemmän kuin nuori Devin. Tyttöystävä ei olisi ansainnut häntä eikä Devinin olisi tarvinnut kärsiä yhtä kesää elämästään hänen takiaan.

Pidin kirjasta kyllä, mutten rakastanut sitä, tämä on niitä tapauksia joissa luen, nautin ja lopetan. Tämä oli vain ihan kiva. Enimmäkseen se johtui juurikin kirjan pitkitetystä tunnelmoinnista ja tyttöystävädraamasta, josta en pitänyt, sillä en pitänyt tyttöystävästä. Lopussa päästäänkin yliluonnollisuuksien ja murhien pariin, meno muuttuu jännittäväksi ja viimeiset sata sivua oli pakko ahmia kerralla. Devinille tuli välillä epäilyksiä siitä kuka murhaaja olisi ollut, mutta King on kirjoittanut tapahtumat niin nokkelasti että murhaajan henkilöllisyys tuli, ainakin minulle, aivan puun takaa. Yllätykset eivät kuitenkaan lopu murhaajan selvittämiseen. Jännitys vaihtui pian suruun.

Vaikkei tämä sitä perinteisempää Kingiä ollut se sai minut kiinnostumaan muista hänen kirjoistaan, sillä pidin hänen tyylistään, tulen luultavasti tutustumaan joskus hänen kauhumpiin kirjoihinsa.