Kirjoittaja: Emmi Itäranta
Kustantaja: Teos
Julkaistu: 2012
Sivuja: 266
★★★☆☆
"Maailmasta on loppumassa vesi.
Suunnattoman katastrofin - ehkä
ilmastonmuutoksen, ehkä jonkun muun - läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden
vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain
kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät
päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista.
Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen
vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo - ja hänen edeltäjiensä
tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista
pahin, sotilasvallan katse kiinnittyy väistämättä teemestarin taloon...
Teemestarin kirja on vavahduttava kuvaus
maailmasta, jonka alkusoittoa kuuntelemme jo tänä päivänä."
Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikoisteos ja melko onnistunut
sellainen, kirja ei kompuroi kliseisiin, draamaan tai pinnalla oleviin
aiheisiin kuten nuorten kirjat yleensä, vaikka dystopia on nyt muodissa. Kirjaa
ei ole kirjoitettu viihteeksi vaan vaikuttavaksi. Mutta minuun se ei uponnut.
Kirjassa on kapinahenkeä ja maanalaisia kapinallisryhmiä, mutta päähenkilö
Noria ei ole uniikki lumihiutale, josta tulee kapinan johtaja ja keulakuva.
Tarina on enemmän ruohonjuuritason ja yksilön yritystä kapinoida vääryyttä
vastaan, mutta Noria ei ole puhdas pulmunen auttamishaluistaan huolimatta, hän
nimittäin piilottelee ylimääräistä vettä vaikka tietää kyläläisten ahdingon.
Tietenkin Noria suojeli itseään ja teemestarien perintöä, sillä veden
piilottelusta seuraa kuolema, mutta silti se ärsytti. Mitä itua on veden
voimasta, jota Noria niin kovin ihannoi, jos hän käyttää sitä vain omiin
tarkoituksiinsa tai diktatuuria pelvelevien sotilaiden viihdyttämiseen? Tuntui
että Noria suojelee vettä veden itsensä takia, sillä teemestareilla ja vedellä
on liitto:
"Teemesrit uskovat, että on aikoja, jolloin
vesi ei halua tulla löydetyksi, koska se tietää joutuvansa kahleisiin, jotka
ovat sen luontoa vastaan.-- Kaikki maailmassa ei ole ihmisten. Tee ja vesi
eivät kuulu teemestareille, vaan teemestarit kuuluvat teelle ja vedelle. Olemme
veden vartijoita, mutta ennen kaikkea olemme sen palvelijoita."
S.95
Noria ei muutenkaan henkilönä säväyttänyt minua, sillä hän oli aika lattea.
Ymmärrän kirjassa vallitsevan aasialaisen kulttuurin ihanteen, jossa
voimakkaita tunteita ei ilmaista, mutta se ei tarkoita sitä etteikö niitä olisi
olemassa. Noria tuntee paljon surun ja säälin tunteita, mutta ärtymystä ja
vihaa ei niinkään, vaikka syytä välillä olisi. Norian ystävä Sanja sen sijaan
on mukavan kipakka ja käytännöllinen tyttö, jolla on sana hallussa ja vasara
kädessä. Hän usein puolustaa Noriaa ja suuttuu tämän puolesta, mikä tuntui
välillä oudolta. Noria on lähes pyhimyksen lailla seesteinen ja rauhallinen,
kun taas Sanja oli jämäkämpi, oliko se tarkoituksellinen ying ja yang
-asetelma? Oli miten oli Noria olisi voinut olla luonteikkaampi.
Itäranta on keskittynyt kirjan kieleen, joka näyttäytyy veden ja siihen
liittyvien asioden käyttämisessä kuvailussa sekä erittäin tarkkana kuvailuna.
Kirja on erittäin kuvailupainotteinen ja siksi, etenkin alussa, erittäin
hidastempoista tunnelmoinitia. Tarvittiin tietynlainen mielentila, jotta
kirjasta pystyi nauttimaan rauhassa eikä hitaus haitannut, tosin näitä
mielentiloja harvoin koen. Välillä kirjassa oli mielenkiintoisia kohtia, jotka
imaisivat mukaansa pyörteen lailla. Valitettavasti nämä kohdat vaihtuivat
nopeasti taas pitkään kuvailuun, jolloin heräsi epätoivoinen tylsistyminen,
joka sai jättämään lukemisen muutamaksi päiväksi. Kirjan jatkaminen vaati
ponnisteluja, etenkin silloin kun olin jättänyt sen kesken kuvailukohdalta.
Vaikka kirja ei noussut suosikikseni liiallisen kuvailun takia pidin kirjan
maailmasta ja ajatuksesta. Vesipula ei ole mikään mahdottomuus ja siitäkin on
tehty jo jonkin verran kirjoja ja elokuvia (esim. Mad Max), mutta Teemestarin
kirjassa se on selitetty perusteellisesti. Takakannessa on sanottu, että
ympäristöä muuttanut tekijä on tuntematon, mutta kirjassa puhutaan öljysodista,
joissa kilpailtiin siitä kuka saa porata öljyä jäämereltä. Kuulostaako tutulta?
Sitä ei kuitenkaan annettu ainoaksi selitykseksi vaan rivien välistä puhuttiin
myös ilmastonmuutoksesta ja siitä kuinka kaupunkeja oli hukkunut meren pinnan
noustessa. Suomessa ei ole enää talvea, ilma on hiostava ja nihkeä, ihmiset
joutuvat pukeutumaan hyönteisverkkoihin suojatakseen itseään paarmoilta. Niiden
surinan melkein kuuli kirjaa lukiessa.
Vaikka hahmot ja kuvailu eivät iskeneet pidin kirjan todentuntuisesta
tulevaisuudenkuvasta ja siitä miten kaikki dystopia selitettiin historiasta,
rangaistuksiin ja muoviseppiin asti. Kirjaa todellakin voisi pitää alkusoittona
ilmastonmuutokselle, muuttuipa se syystä tai toisesta. Oli välillä hieman
pelottavaa lukea kirjaa, samalla kun uutisissa sanottiin Suomen keskilämpötilan
nousseen kaksi astetta ja lumisten talvien olevan lyhyitä ja vähäisiä. Mahtaako
tuo maailma toteutua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti