sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja



Kirjoittaja: Emmi Itäranta
Kustantaja: Teos
Julkaistu: 2012
Sivuja: 266
★★★☆☆

"Maailmasta on loppumassa vesi.

Suunnattoman katastrofin - ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkun muun - läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista.

Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo - ja hänen edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katse kiinnittyy väistämättä teemestarin taloon...

Teemestarin kirja on vavahduttava kuvaus maailmasta, jonka alkusoittoa kuuntelemme jo tänä päivänä."

Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikoisteos ja melko onnistunut sellainen, kirja ei kompuroi kliseisiin, draamaan tai pinnalla oleviin aiheisiin kuten nuorten kirjat yleensä, vaikka dystopia on nyt muodissa. Kirjaa ei ole kirjoitettu viihteeksi vaan vaikuttavaksi. Mutta minuun se ei uponnut.

Kirjassa on kapinahenkeä ja maanalaisia kapinallisryhmiä, mutta päähenkilö Noria ei ole uniikki lumihiutale, josta tulee kapinan johtaja ja keulakuva. Tarina on enemmän ruohonjuuritason ja yksilön yritystä kapinoida vääryyttä vastaan, mutta Noria ei ole puhdas pulmunen auttamishaluistaan huolimatta, hän nimittäin piilottelee ylimääräistä vettä vaikka tietää kyläläisten ahdingon. Tietenkin Noria suojeli itseään ja teemestarien perintöä, sillä veden piilottelusta seuraa kuolema, mutta silti se ärsytti. Mitä itua on veden voimasta, jota Noria niin kovin ihannoi, jos hän käyttää sitä vain omiin tarkoituksiinsa tai diktatuuria pelvelevien sotilaiden viihdyttämiseen? Tuntui että Noria suojelee vettä veden itsensä takia, sillä teemestareilla ja vedellä on liitto:
"Teemesrit uskovat, että on aikoja, jolloin vesi ei halua tulla löydetyksi, koska se tietää joutuvansa kahleisiin, jotka ovat sen luontoa vastaan.-- Kaikki maailmassa ei ole ihmisten. Tee ja vesi eivät kuulu teemestareille, vaan teemestarit kuuluvat teelle ja vedelle. Olemme veden vartijoita, mutta ennen kaikkea olemme sen palvelijoita."
S.95

Noria ei muutenkaan henkilönä säväyttänyt minua, sillä hän oli aika lattea. Ymmärrän kirjassa vallitsevan aasialaisen kulttuurin ihanteen, jossa voimakkaita tunteita ei ilmaista, mutta se ei tarkoita sitä etteikö niitä olisi olemassa. Noria tuntee paljon surun ja säälin tunteita, mutta ärtymystä ja vihaa ei niinkään, vaikka syytä välillä olisi. Norian ystävä Sanja sen sijaan on mukavan kipakka ja käytännöllinen tyttö, jolla on sana hallussa ja vasara kädessä. Hän usein puolustaa Noriaa ja suuttuu tämän puolesta, mikä tuntui välillä oudolta. Noria on lähes pyhimyksen lailla seesteinen ja rauhallinen, kun taas Sanja oli jämäkämpi, oliko se tarkoituksellinen ying ja yang -asetelma? Oli miten oli Noria olisi voinut olla luonteikkaampi.

Itäranta on keskittynyt kirjan kieleen, joka näyttäytyy veden ja siihen liittyvien asioden käyttämisessä kuvailussa sekä erittäin tarkkana kuvailuna. Kirja on erittäin kuvailupainotteinen ja siksi, etenkin alussa, erittäin hidastempoista tunnelmoinitia. Tarvittiin tietynlainen mielentila, jotta kirjasta pystyi nauttimaan rauhassa eikä hitaus haitannut, tosin näitä mielentiloja harvoin koen. Välillä kirjassa oli mielenkiintoisia kohtia, jotka imaisivat mukaansa pyörteen lailla. Valitettavasti nämä kohdat vaihtuivat nopeasti taas pitkään kuvailuun, jolloin heräsi epätoivoinen tylsistyminen, joka sai jättämään lukemisen muutamaksi päiväksi. Kirjan jatkaminen vaati ponnisteluja, etenkin silloin kun olin jättänyt sen kesken kuvailukohdalta.

Vaikka kirja ei noussut suosikikseni liiallisen kuvailun takia pidin kirjan maailmasta ja ajatuksesta. Vesipula ei ole mikään mahdottomuus ja siitäkin on tehty jo jonkin verran kirjoja ja elokuvia (esim. Mad Max), mutta Teemestarin kirjassa se on selitetty perusteellisesti. Takakannessa on sanottu, että ympäristöä muuttanut tekijä on tuntematon, mutta kirjassa puhutaan öljysodista, joissa kilpailtiin siitä kuka saa porata öljyä jäämereltä. Kuulostaako tutulta? Sitä ei kuitenkaan annettu ainoaksi selitykseksi vaan rivien välistä puhuttiin myös ilmastonmuutoksesta ja siitä kuinka kaupunkeja oli hukkunut meren pinnan noustessa. Suomessa ei ole enää talvea, ilma on hiostava ja nihkeä, ihmiset joutuvat pukeutumaan hyönteisverkkoihin suojatakseen itseään paarmoilta. Niiden surinan melkein kuuli kirjaa lukiessa.

Vaikka hahmot ja kuvailu eivät iskeneet pidin kirjan todentuntuisesta tulevaisuudenkuvasta ja siitä miten kaikki dystopia selitettiin historiasta, rangaistuksiin ja muoviseppiin asti. Kirjaa todellakin voisi pitää alkusoittona ilmastonmuutokselle, muuttuipa se syystä tai toisesta. Oli välillä hieman pelottavaa lukea kirjaa, samalla kun uutisissa sanottiin Suomen keskilämpötilan nousseen kaksi astetta ja lumisten talvien olevan lyhyitä ja vähäisiä. Mahtaako tuo maailma toteutua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti