keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Naistenviikkohaaste osa 3: Prinsessat pelastaa



Kaikki ovat varmaankin kuulleet ritareista, jotka pelastavat prinsessoja. Niitä tarinoita on kerrottu vuosisatoja, mutta viime vuosikymmeninä prinsessat ovat ottaneet itseään niskasta kiinni ja heittäneet tieransa nurkkaan pelastaakseen itse itsensä. Nämä prinsessat eivät huuda prinssien perään tai kikattele kosijoilleen,vaan he ovat joutuneet kohtaamaan siniverisyyden ikävät puolet, olivat ne sitten selkään puukottavat kruunun tavoittelijat tai puuduttavat tanssitunnit, mutta onnistuneet lopulta ratkaisemaan ongelmansa itse.

Kuva Risingshadowsta
Lohikäärmeen prinsessa
Kirjoittanut: Patricia C. Wrede
Julkaistu: 1990
Suomennettu: 2001 (WSOY)
Sivuja:?

"Cimorene on nuori sankaritar, prinsessa syntyjään mutta seikkailija tavoiltaan. Vanhemmat ovat suunnitelleet hänelle koruompelua prinssin kyljessä. Cimorene kuitenkin valitsee miekan ja magian. Hän pakenee ahdistavista kuvioista ja ryhtyy mahtavan ja kiehtovan Kazul-lohikäärmeen prinsessaksi. Hän taistelee velhoja vastaan ja kohtaa noidan, puhuvan linnun, kivisen prinssin - ja monia erilaisia lohikäärmeitä.

Patricia C. Wreden fantasiamaailmassa lohikäärmeet ovat suuria persoonallisuuksia, joiden pahimpia vihollisia ovat niljakkaat velhot. Cimorenen seikkailujen myötä käynnistyy uusi fantasiasarja Lumotun Metsän Kronikat. Kirja sopii kaikille, jotka pitävät fantasian ja huumorin yhdistelmästä."

Cimorene kääntää satujen asetelman päälaelleen karatessaan kotoa ja ryhtymällä vapaaehtoisesti lohikäärmeen prinsessaksi. Kazul-lohikäärmeen luona Cimorene oppii kaikkea mikä ei kuulu prinsessolle, pelastavat prinssitä hän ohjaa muiden prinsessojen luo ja järkyttää näitä nasevilla kommenteilla. Cimorenen asenteesta suorastaan huokuu närkästys perinteisiä kaavoja kohtaan. Miksi lähteä prinssien mukaan vaimoksi kun lohikäärmeen luona saa kokkailla, harjoittaa taikuutta ja lukea? Tarinan huumori syntyy juurikin modernin prinsessan ja perinteisten arvojen kohtaamisista, jotka saavat muut hahmot hämmentyneiksi.

© Ethell Red
Kerjäläisprinsessa
Kirjoittaja: Magdalena Hai
Kustantaja: Karisto
Julkaistu: 2012
Sivuja: 178

"Umbrovian prinsessa Gigin perhe on paennut vallankumousta halki Euroopan kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Vallankaappaajat eivät kuitenkaan luovuta: perheen asuntoon heitetään pommi, ja kuningatar ja Gigin kolme siskoa siepataan. Pelastusoperaatiosta sukeutuu Gigille ja hänen parhaalle ystävälleen katupoika Henrylle hurja ja vaarallinen seikkailu, täynnä ihmissusia, merirosvoja, salakuljettajia ja mielikuvituksellisia koneita.

Kerjäläisprinsessan maailma on omintakeinen ja kiehtovan aistivoimaisesti kuvattu. Teos on steampunkia, vaihtoehtoista historiaa, joka herkuttelee 1800-luvun keksinnöillä ja ajankuvalla. Magdalena Hain huima seikkailuromaani tuo tämän maailmalla suositun kirjallisuudenlajin suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Teos aloittaa Gigin ja Henryn vaiheista kertovan trilogian."

Gigi joutuu piilottelemaan perheensä kanssa vallankaappaajilta ja elämään niukkaa elämää. Vaikka Gigi on asunut palatsissa eläen prinsessan elämää, hän ei tunne itseään kovin kuninkaalliseksi sisariensa saati äitinsä rinnalla. Kun vallankaappaajat lopulta löytävät Gigin perheen, tämä joutuu pakenemaan ystävänsä katupoika Henryn kanssa. Gigi ei kuitenkaan suostu jättämään sisariaan vihollisten kynsiin vaan aikoo pelastaa heidät nokkeluutensa ja rohkeutensa avulla, vaikkeivat hänen sisarensa prinsessuudestaan huolimatta kovin avuttomia ole.

© Ethell Red
Kirjoittaja: Siiri Enoranta
Kustantaja:WSOY
Julkaistu: 2015
Sivuja: 473

"Ja heitä kaikkia ajoi rakkaus.

Sarastuksen palatsi kuhisee valtapelejä ja pieni paholaislapsi keittelee myrkkyjään. Prinsessa Sadeialla on pakkomielle, joka uhkaa koko valtakuntaa.

Sarastuksen Lasinkirkas Sadeia on vasta kuudentoista, mutta hän on hallinnut vuosia yksinvaltiaana maataan. Hänen on pidettävä kaikki langat käsissään ja kaikkien on taivuttava hänen tahtoonsa.

Valtameren takana elää Surukauriin kansa, jolle surukauris kertoo, kuinka paljon surua kukin joutuu elämänsä aikana kantamaan. Pieni Uli-poika saa suuremman lahjan kuin kukaan aikaisemmin ja kirjoittaa viestin, joka kantautuu liiankin kauas.

Enorannan romaani on kertojaäänien kudelma, jossa kaikki haluavat jotakin ja rakastavat jotakuta. Se on kuin prisma, jossa unelmat, valtasuhteet ja riippuvuudet taittuvat ja hajoavat."

Sadeia ei ole samanlainen prinsessa kuin edellä mainitut, hän on hemmoteltu, itsekäs, nauttii asemastaan, muttei ole silti tyhmä. Sadeia osaa hallita maataan ja hoitaa ulkosuhteita, mutta toteuttaa samalla häikäilemättömästi omia halujaan muun muassa huonontamalla miesten asemaa. Sadeian tarina ei ole mitään epäitsekästä uhrautumista, vaan kasvamista ymmärtämään sen mikä lopulta on tärkeintä. Sadeialla on kyllä prinssi (ja prinsessakin) tukemassa kasvua, mutta se ei lainkaan vähennä hänen itsenäisyyttään tai valtaansa.

3 kommenttia:

  1. Mahtava prinsessalistaus! ♥

    Wreden sarja oli nuorempana yksi suosikeistani. Sarjasta löytyy kolme osaa hyllystäkin, ekaa osaa vain olen yrittänyt metsästää kirppareilta ja antikvaareista, muttei vielä ole tullut vastaan.

    Gigi ja henry on ihana sarja. Odotan mielnkiinnolla Hain tulevaa tuotantoa.

    Enorannan Nokkosvallankumous ihastutti, mutta Surunhauras, lasinterävä jätti vähän kylmäksi. Syynä ehkä sekin, ettei fantasia ole nyt muutamaan vuoteen osannut napata mukaansa, vaan olen lukenut enemmän scifiä ja mm. toisen maailmasodan aikaan sijoittuvia romaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wreden sarjaa löytyy englanninkielisenä ainakin Suomalaisen nettikaupasta (oli pakko tilata omaan hyllyyn) ^^

      Poista
    2. Minäkin olen metsästänyt Lohikäärmeen prinsessaa, mutta ei sitä löydy ainakaan suomeksi :-/ Kiitos Elviira vinkistä, pitää ehkä ostaa enkuksi jos ei löydä suomeksi.

      Gigi ja Henry -sarja on minulla vielä (onneksi) kesken ja odotan innolla mitä kahdessa viimeisessä kirjassa tapahtuu.

      Minulle Surunhauras, lasinterävä oli yksiä parhaita lukukokemuksia, joten pitää tutustua myös Nokkosvallankumoukseen.

      Kiitos kommenteista :-)

      Poista